Yhteystiedot

Harri Vuorenpää
P. 040 670 6617
harri.vuorenpaa@perussuomalaiset.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:244039 kpl

Kokeileva kunta tulee pärjäämään jatkossakin

Keskiviikko 15.3.2017 klo 13.33


Kuntavaalit lähestyvät. Kuntakenttä on ennen näkemättömän myllerryksen edessä. Sote- ja maakuntauudistus tulee viemään kunnilta huomattavan määrän päätösvaltaa tuleville maakuntavaltuustoille. Mitä jää kunnille päätettäväksi? Jääkö mitään? Riittävätkö kuntien verotulot kattamaan ne palvelut, jotka kuntien kontolle jää? Mikä on kuntien tulevaisuus? Pärjäämmekö me?

Nämä kysymykset pyörivät monien entisten ja tulevien kuntapäättäjien mielessä. Itse pidän uutta tilannetta kunnille haasteellisena, muttei mahdottomana. Asenteen täytyy olla kohdallaan. Kunnilla täytyy olla myös tulevaisuudessa roolinsa. Jo pelkästään aidon lähidemokratian toteutuminen sitä vaatii. 

Mitä tämä tulee sitten vaatimaan kunnilta ja ennen kaikkea kuntapäättäjiltä? Se tulee vaatimaan sen hyväksyntää, että asiat muuttuvat. Kunnan tulee olla valmis muuttumaan, kehittymään. Jos lamaantuu muutoksen edessä, tulee muutos väkisin ja jonkun muun sanelema. Näin ollen muutoksen tulee valmistautua ja parhaimmillaan olla itse muutoksen tekijä. Tämä tarkoittaa kokeilemisen kulttuuria. Sitä, että uskalletaan kokeilla sellaista mitä ei ole aikaisemmin kokeiltu. 

Pirkkalassa tämä ajattelu on jo hyvällä mallilla. Olen ollut mukana poliittisen johtamisjärjestelmän kehittämistyöryhmässä, jossa on ollut edustus kaikista puolueista kunnassamme. Työskentely ryhmässä on ollut antoisaa ja yhteistyön henki ollut vahva. Tämän seurauksena Pirkkalassa tulee seuraavalla valtuustokaudella kunnan organisaatioon mukaan valiokunnat lautakuntien rinnalle. Tämän muutoksen ajatuksena kiteytetysti on tuoda luottamushenkilöt mukaan päätöksentekoon jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin yhdessä suunnitteleminen ja visiointi ovat mahdollista. Parhaimmillaan tämä tuo kunnan päätöksentekoon aivan uuden ulottuvuuden, joka lisää kuntamme kykyä reagoida etukäteen tuleviin haasteisiin. 

Valiokunnat ovat vain yksi esimerkki ajattelusta, jota täytyy saada lisää. Ajattelusta, jossa emme sido itseemme ”näin on aina ennenkin tehty”- ajatteluun, vaan uskallamme kokeilla. Kaikkea ei tarvitse muuttaa, se on selvää. Toimivaa ei kannata tieten tahtoen rikkoa. 

Pirkkalan kunnan valtuusto tulee muuttumaan suurelta osalta, moni ns. vanha konkari jää pois. Heille kuuluu suuri kiitos siitä, että Pirkkala on tänä päivänä monella mittarilla valtakunnan kärkeä. Valtuuston uudistuessa on kuitenkin hieno tilaisuus viedä Pirkkalan hallinto ja päätöksenteko entistä enemmän kohti tulevaisuutta. Kaikki lähtee yhteistyöstä. Siitä, että me haluamme saada asiat kuntoon.  

Kaiken keskiössä tulee olla kuntalainen. Ja ajatus siitä, että jokaisella kuntalaisella olisi asiat hyvin Pirkkalassa. Myös tulevaisuudessa. 

Avainsanat: Kuntavaalit, tulevaisuus, Pirkkala


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini