Yhteystiedot

Harri Vuorenpää
P. 040 670 6617
harri.vuorenpaa@perussuomalaiset.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:247863 kpl

Vappupuhe Pirkkalan Suupan torilla 1.5.2014

Torstai 1.5.2014 klo 19.30


Vappu on perinteisesti työväen juhla, mutta valitettavasti tänä vappuna tämän maan työväellä ei kauheasti juhlan aihetta ole. Laajamittaiset irtisanomiset, ostovoiman hiipuminen sekä tuloerojen kasvu laittavat mietityttämään mihin tämä maa ihmisineen on menossa. 

Vajaan kuukauden päästä jokaisella, niin köyhällä kuin rikkaalla, niin johtajalla kuin työmiehellä, on mahdollisuus sanoa kantansa julki, kun Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 25. päivä tätä kuluvaa toukokuuta. 

Monesti kuuluu ihmisten sanovan, että he eivät viitsi äänestää Eurovaaleissa, koska ne eivät suoranaisesti vaikuta heidän elämäänsä. Tämä kanta on siinä mielessä ymmärrettävä, että kaukana Brysselissä toimiva päätöksenteko monesti tuntuu kaukaiselta ja vieraalta. 

Totuus on kuitenkin täysin toisenlainen. Brysselissä sanellaan jo suuri osa meidän jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita, joskus jopa huvittavan yksityiskohtaisesti. Joidenkin mielestä on vieläpä oikein, että Brysselistä kerrotaan, kuinka meidän tulisi elää ja toimia. 

Nykyinen unionin kehitys kohti liittovaltiota ainoastaan vahvistaa keskitettyä Unionin valtaa Suomessa ja vähentää meidän omaa sanavaltaamme maatamme koskevissa asioissa.  Tämä kehitys pitää saada loppumaan. Me Perussuomalaiset uskomme, että suomalaiset ovat yhä ja edelleen parhaat asiantuntijat päättämään omaa maatamme koskevista asioista. 

Tästä tullaankin siihen, mistä tulevissa vaaleissa ihan perinjuurin on kyse: eli siitä haluammeko me olla osa Euroopan yhdysvaltoja vai haluammeko me olla osa Eurooppaa itsenäisenä valtiona. Liittovaltio- ja yhteisvastuulinjaa ajaa käytännössä kaikki muut puolueet Suomessa paitsi me Perussuomalaiset.

Ja toisin kuin väitetään, me emme todellakaan ehdota, että Suomen pitäisi käpertyä itseensä ja haistattaa muulle Euroopalle pitkät. Päinvastoin, me kannatamme Eurooppalaista yhteistyötä ja Eurooppalaista kaupankäyntiä, mutta me haluamme tehdä sitä itsenäisten valtioiden kesken. On naurettavaa väittää, että ainoa mahdollinen tapa tehdä Eurooppalaista yhteistyötä olisi tämä nykyinen unioni ja sen integraatio. 

Näin ollen tulevissa vaaleissa äänestäminen on tärkeämpää kuin ikinä ennen. Äänestämättä jättäminen on käytännössä ääni nykyiselle liittovaltiokehitykselle. Me pirkkalalaiset tiedämme hyvin, miltä tuntuu kuin yritetään väkisin liittää johonkin, mihin meillä ei ole mitään intressejä liittyä.  Me tiedämme miltä tuntuu, kun ehdotetaan, että olisitteko jatkossa itsenäisen kunnan sijaan itsellinen kunta, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. 

Joten pidetään yhdessä huolta siitä, että Suomi ei ole jatkossa itsellinen valtio, vaan itsenäinen

Kiitos ja hyvää vappua kaikille!


Kommentit

2.5.2014 10.24  Ei nimeä

"Laajamittaiset irtisanomiset, ostovoiman hiipuminen sekä tuloerojen kasvu laittavat mietityttämään mihin tämä maa ihmisineen on menossa."

Mutta tuloerothan ovat pientyneet, koska tulonsiirrot köyhille ovat kasvaneet indeksin mukana, mutta yrityksillä on mennyt huonosti eli pääomatuloja on ollut jaossa entistä vähemmän. Mitä enemmän saadaan menestyviä yrittäjiä Suomeen, niin sitä enemmän tuloerot kasvavat. Paras tapa estää tuloerojen kasvua on tappaa mahdollisesti menestyvä Suomalainen yrittäjyys.

5.5.2014 15.42  Harri Vuorenpää

Itse olen asiasta koko lailla eri mieltä. Mielestäni nimenomaan yritysten ja yrittäjien tukeminen, ennen kaikkea PK-sektorilla, on yksi tehokkaimmista tavoista kuroa tuloeroja tasaisemmiksi. PK-sektori tuo tälläkin hetkellä suurimman osan tähän maahan syntyvistä työpaikoista ja kyllähän työllisyys on se millä saamme ostovoimaa ja elinkeinoelämän rattaat pyörimään. Työllisyyden parantaminen on kaikkien tuloluokkien etu, varsinkin niiden köyhimpien.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini