Harri Vuorenpää
P. 040 670 6617
harri.vuorenpaa@perussuomalaiset.fi
Pienyrittäjyys avainasemassa talouden elpymisessäPerjantai 30.12.2016 klo 14:23 Suomen talous on huolestuttavassa tilassa. Valtio tekee edelleen reilua alijäämää ja rakenneuudistukset liikkuvat hitaanlaisesti eteenpäin. Nykyinen hallitus on saanut hyviä uudistuksia läpi, mutta edelleen on tehtävää. Talouden elpymisen kannalta avainasemassa on työllisyyden parantaminen. Uudet työpaikat syntyvät tällä hetkellä pääasiassa mikro- ja pienyrityksiin. Näin ollen olisi ehdottoman tärkeää, että varmistaisimme näille yrityksille parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Jokainen yritys luo itse oman menestyksensä, mutta valtio voi omilla toimillaan siinä auttaa. Perussuomalaiset Nuoret julkaisivat tänään Pienyrittäjyys-ohjelman, jossa tuodaan esille kehitysehdotuksia pienyrittäjien tukemiseksi. On varmasti paljon muitakin asioita, joita voidaan kehittää, mutta ohjelmaan on tuotu mielestämme oleellisimmat. Ohjelmaan voi tutustua tästä, ja kommentointi/mielipiteet ovat enemmän kuin tervetulleita! |
Avainsanat: Talous, työllisyys, yrittäjyys |