Monikulttuurisuus asepalveluksessa

Sunnuntai 15.1.2017 klo 15.43

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo tämän päivän Aamulehden kolumnissaan seuraavaa:

”Kävin viikko sitten Santahaminan varuskuntasaarella Helsingissä….

…Kaikki alokkaat olivat 1970-luvun lopulla kantasuomalaisia – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Nyt alokasrivistössä oli kaikenvärisiä ja -rotuisia nuoria suomalaisia miehiä. Ehkä suurimpana ryhmänä Suomessa syntyneet somalinuorukaiset.

Oli hienoa katsoa aidosti monikulttuurista Suomea. Ja myös tasa-arvoista Suomea, sillä yhden komppanian päällikkönä on naiskapteeni.

Toivotan lämpimästi kaikki monikulttuurisuuden vastustajat vierailulle Suomen varuskuntiin.”

En ole varma keitä Jokinen tarkoittaa ”monikulttuurisuuden vastustajilla”. Epäilisin kuitenkin, että tässä viitataan kaikkiin niihin ihmisiin, joiden mielestä kaikkien eri kulttuurien rantautuminen Suomeen ei ole sujunut täysin kivuttomasti. Mikä tässä lausunnossa sitten eniten mättää? No, minäpä kerron.

Ensinnäkin itse arvostan kaikkia niitä henkilöitä, jotka päättävät asepalveluksen suorittaa. Riippumatta taustasta, tai sukupuolesta tai riippumatta yhtään mistään. Se, mikä näitä ihmisiä yhdistää, on halu palvella isänmaata ja tarvittaessa myös suojella sitä. Tätä pitää kaikkien kunnioittaa. Mutta miten sitten monikulttuurisuus ilmenee armeijassa?

Armeijassa kaikki ovat samalla viivalla: sama peruskoulutus, samat vaatteet, yhteiset tuvat, sama ruoka jne. Tupia tai ryhmiä muodostettaessa etnisellä alkuperällä ei ole väliä. Jokainen tekee töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jos yksilö ”hairahtuu yhteiseltä polulta”, useimmiten se on oma ryhmä, joka hänet ”palauttaa ruotuun”. Vapaamatkustajia ei ole, jokainen tekee kykyjensä ja taitojensa mukaan. Omalla työllään pystyy ansaitsemaan hierarkiassa nousemisen tai mahdollisesti ylimääräisen vapaan.

Miten sitten toimii monikulttuurisuus yhteiskunnassa? Ympäri Eurooppaa syntyy ns. No-go zoneja, jonne edes virkavalta ei enää uskalla mennä. Asukkaat eivät uskalla tulla kodeistaan ulos. Saman taustan olevat kerääntyvät yhdelle alueelle ja muiden taustojen omaavat eivät uskalla sinne tulla. Joillakin alueilla maan lainsäädännön on syrjäyttänyt asukkaiden oma lainsäädäntö. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jos nykyinen eurooppalainen kehitys heijastuisi varusmiespalvelukseen, olisi se siis kutakuinkin seuraava: eri etnisillä ryhmillä olisi kaikilla omat tupansa. Joihinkin tupiin ei edes kouluttajat uskaltaisi enää mennä. Eri tupien välillä syntyisi selkkauksia ja yhteenottoja. Kranaatit räjähtelisivät kasarmien käytävillä. Jotkut tuvista hylkäisivät armeijan ohjesäännöt ja ottaisivat käyttöön omansa. Ainoastaan osa tuvista tekisi työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, osa makaisi tuvissaan ja valittaisi huonosta ruoasta. Ja niin edelleen ja niin edelleen…

Eli kyllä, siinä Jokinen on oikeassa, että suomalaisessa varuskunnassa näkee todennäköisesti parhaiten erilaisten ihmisten välisen yhteistyön hedelmällisyyden. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan muussa yhteiskunnassa toimi ihan samalla lailla. Voi kun toimisikin.

Mutta kun ei toimi.

Monikulttuurisuus tai sen vastustaminen ei ole mustavalkoinen asia

Tiistai 28.7.2015 klo 13.13

Olli Immosen päivityksen myötä on noussut ennennäkemätön keskustelu siitä, pitäisikö monikulttuurisuutta Suomessa vastustaa vai vaalia. Tälle keskustelulle, kuten niin monelle muullekin, on leimaavaa se, että tulkintoja siitä mitä on monikulttuurisuus tai sen vastustaminen, on yhtä monta kuin keskustelijoita.

Näin ollen en halua lähteä tulkitsemaan kenenkään muun versioita vaan kerron mitä on omasta mielestäni monikulttuurisuus ja mitä siitä vastustan. Se että oltaisiin kieltämässä ulkomaalaisten ihmisten tai kulttuurien oleminen Suomessa on täysin naurettavaa. Ne ovat molemmat, sekä ihmiset että kulttuurit, muokanneet suomalaista kulttuuria ja tulevat näin tekemään jatkossakin. 

Mitä sitten vastustan? Minä vastustan sitä, ettei meillä olisi minkäänlaista sananvaltaa siihen minkälaisia vaikutteita tai kulttuurien lieveilmiöitä me hyväksymme. Tänne rantautuvat kulttuurit voivat muokata suomalaista kulttuuria, mutta ne eivät voi jyrätä sitä. Tällä tarkoitan sitä, ettei esim. eläinrääkkääminen tai naisten alistaminen ole tässä maassa hyväksyttävää, vaikka se jossain kulttuurissa näin olisikin. Tässä kohtaa meillä tulee olla oikeus sanoa: ”Tuo ei kuulu tänne, vaikka se kuinka kuuluisi sinun kulttuuriisi.” 

Meillä pitää olla myös oikeus puolustaa omaa kulttuuriamme. Jos joku vuosikymmeniä harjoitettu lakia rikkomaton suomalainen perinne loukkaa tai haittaa jonkun toisen kulttuurin edustajaa, se on hänen ongelmansa. Ei meidän. 

Toisin sanoen ketään ei käsketä luopumaan identiteetistään, uskonnostaan tai kulttuuristaan. Mutta mielestäni on selvä, että vieraaseen kulttuuriin saapuessaan joutuu jonkin verran sopeutumaan. Se ei ole kohtuutonta, eikä se varsinkaan ole rasismia. 

Tässä kohtaa joku huutaa, kuinka ”persu haluaa vaan poimia rusinat pullasta muista kulttuureista”. Huutajalle vastaan: Nimenomaan! Koska vaikka monikulttuurisuus voi olla myös rikkaus, sen negatiivisten lieveilmiöiden nieleminen ilman kakistelua ei ole mitään muuta kuin suoranaista tyhmyyttä.