Yhteystiedot

Harri Vuorenpää
P. 040 7257 128
harrivuorenpaaps@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:76146 kpl

Terrorists welcome?

Keskiviikko 31.8.2016 klo 11:30

Iltalehti uutisoi tänään tuoreen Irak-raportin julkistamistilaisuudesta, jossa käsitellään Irakin tilannetta, pakolaisuutta ja terrorismia. Julkistamistilaisuudessa puhunut Irakilaiskirjailija Yousif Haddad kertoo jutun mukaan seuraavaa: 

”Hallituksen joukot ovat voittamassa Isisiä Irakissa. Jos niin tapahtuu, taistelijat lähtevät sieltä pois. He eivät lähde sieltä Marsiin, Kuuhun vaan Eurooppaan. Sadoilla heistä on kansalaisuus Euroopassa.

– Suomesta taistelijoita on 50. He kaikki ovat terrorijärjestöjen palveluksessa. He ovat entistä vihaisempia (kun he palaavat). Unelmat on murskattu. Meidän täytyy olla silloin valmiina.”

Hieman epäselväksi jää mihin meidän tulisi hänen mukaansa olla valmiina. Raportin kirjoittaja sosiaaliantropologi Marko Juntunen esittää oman näkemyksensä:

”Tulijat pitäisi ottaa yhteiskunnan jäseneksi, muistuttaa Kiila-palkinnolla viime vuonna palkittu kirjailija.

– Pitää mahdollistaa opiskelu, työnteko – pitää saada heidät oikeasti yhteiskuntaan.”

Eli siis vuosia terroristijärjestön riveissä taistelleet, ties mihin kauheuksiin syyllistyneet, tulisi toivottaa tervetulleeksi takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan ja varmistaa, että heillä on kaikki hyvin. Työ- ja opiskelumahdollisuudet ja ties mitä muuta. 

Siis mitä ihmettä? Minkälaisen viestin me haluamme välittää maailmalle sillä, että meidän mielestämme terrorismi ei ole millään tavalla rangaistava teko? Sen sijaan se näyttä olevan teko, jonka jälkeen tekijä ei ainoastaan armahdeta, vaan sen lisäksi pidetään tärkeänä asiana saada tällainen ihminen osaksi yhteiskuntaamme. 

No, minä olen hieman eri mieltä. Siitä olen samaa mieltä, että meidän tulee olla valmiina. Meidän tulee olla valmiina ”vastaanottamaan” nämä ihmiset, jonka jälkeen meidän tulee varmistaa, etteivät he todellakaan pääse osaksi tätä yhteiskuntaa. He eivät ole sitä ansainneet. 

Minkälainen yhteiskunta vastaanottaa vapaaehtoisesti terroristit ja rikoksista rankaisemisen sijaan tarjoaa hyvää elämää? Toivon todella, ettei ainakaan tämä yhteiskunta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Terrorismi, kotoutus, isis