Viime aikoina on taas melko lailla ollut pinnalla keskustelu monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta Suomessa ja en malta olla laittamatta omaa lusikkaani soppaan. Mielestäni on ensisijaisen tärkeää, että ihan ensimmäiseksi määrittelemme monikulttuurisuuden. Jos mietin mitä monikulttuurisuus on parhaimmillaan, se on sitä kun useammat kulttuurit elävät rinta rinnan sulassa sovussa yhteisesti määritettyjen yhteiskuntanormien mukaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta hyvin usein ei sitä ole. Useimmiten konfliktit syntyvätkin nimenomaan siitä, että vierekkäin elävien kulttuurien käsitykset erilaisista asioista ovat hyvin poikkeavia toisistaan. Tässä toki auttaa se, että jokainen viitsii hankkia edes perustiedot toisen kulttuurista. Tämä saattaa olla jopa mielenkiintoista esim. yksi syy miksi itse pidän matkustelusta on nimenomaan muihin kulttuureihin tutustuminen. 

MUTTA tärkein asia, millä tulee yhteiskuntarauha ylläpitää, on yksiselitteisesti maan laki. Mielestäni on äärimmäisen tärkeätä jokaisessa keskustelussa muistaa, että länsimaisessa yhteiskunnassa uskonnot on osa yhteiskuntaa, ei toisinpäin. Tämä tarkoittaa sitä, että uskonnot ovat velvollisia noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä, mutta yhteiskunta ei ole velvollinen noudattamaan uskontojen sääntöjä. Kirkosta voi erota ja uskonnostaan voi luopua, mutta yhteiskunnan jäsenyydestä ja sen mukanaan tuomista velvoitteista ei voi. Suomen laki takaa jokaiselle oikeuden harjoittaa omaan uskontoaan ja hyvä niin. Näin pitääkin olla. Mutta heti kun uskonnon harjoittaminen on ristiriidassa Suomen lakien kanssa, laki voittaa. Näin ollen on aivan yhdentekevää hyväksyykö henkilön oma uskonto eläinten rääkkäämistä, pedofiliaa, homoseksuaalien vainoamista, naisten orjuuttamista jne. , koska Suomen laki EI HYVÄKSY. Uskontoon vetoaminen ei myöskään tällaisissa tilanteissa saisi olla millään tavalla lieventävä asianhaara. 

Uskonnon ja yhteiskunnan suhdetta voidaan tarkastella myös suoranaisten laittomuuksien ulkopuolelta eli jokapäiväisestä elämästä. Mitä yhteiskunnan tulee tarjota uskonnoille ja uskontoaan harjoittaville ihmiselle ja mitä ei? Mielestäni vastaus on selkeä: yhteiskunnan tulee tarjota jokaiselle ihmiselle vapaus harjoittaa uskontoaan (tai olla harjoittamatta) ilman pelkoa ja vainoa niin kauan kuin uskonnon harjoittaminen ei riko yhteiskunnan asettamia rajoja eli Suomen lakia. Tämä on se mitä yhteiskunnan tulee tarjota: vapautta valita. Mutta ei muuta. Jos yhteiskunta haluaa aidosti pysyä erillään uskonnoista, se ei puutu eikä varsinkaan ala luomaan yhteiskuntaa koskevia sääntöjä, jotka perustuvat jonkun uskonnon vaatimuksiin. Kaikkien ihmisten tulisi olla yhdenvertaisia yhteiskunnan silmissä. Näin ollen yhteiskunnan tulee ihmistä katsoessaan olla täysin sokea kaikelle muulle paitsi sille, että kyseessä on yhteiskunnan jäsen, joka on oikeutettu saamaan samanlaisen kohtelun kuin kaikki muutkin yhteiskunnan jäsenet. Uskonnot ja kirkot voivat halutessaan syrjiä tai suosia. Samalla lailla kuin yksityisklubi voi ottaa jäsenikseen ainoastaan ne kenet se hyväksyy. Ne voivat niin tehdä, koska kenenkään ei ole pakko niihin kuulua. Yhteiskunta taasen ei voi valita jäseniään eikä jäsen jäsenyyttään. Näin ollen se ei voi suosia MIHINKÄÄN suuntaan oli se suunta sitten uskonnollinen, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli tai synnyinmaa. 

Jos haluamme olla aidosti tasa-arvoinen maa, se tarkoittaa sitä että ketään ei syrjitä, mutta ei myöskään suosita. Koska jonkun suosiminen on aina jonkun muun syrjimistä.