Lapselle subjektiivinen oikeus vanhempiinsa

Tiistai 10.11.2015 klo 19.01

Hallituksen kaavailema subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on noussut tapetille, ainakin opposition puheissa. Opposition mielestä rajoituksen myötä lasten yhdenvertaisuus kärsii ja heidän varhaiskasvatuksensa vaarantuu. Onko todellakin näin?

Tällä hetkellä subjektiivinen päivähoito-oikeus voi olla kokopäiväinen eli kotona oleva vanhempi voi siis viedä lapsensa hoitoon aamusta iltaan. Tätä oikeutta ollaan rajoittamassa niin, että kotona oleva vanhempi voi viedä lapsen hoitoon vain osaksi päivää. Eli toisin sanoen rajoituksen vastustajat ovat sitä mieltä, että lapsen tulevaisuus heitetään härskisti romukoppaan, jos kotona koko päivän viettävä vanhempi ei saa viedä lastansa koko päiväksi muualle hoitoon!

Kukaan ei varmasti ole eri mieltä siitä, että lapsen varhaiskasvatus on tärkeää ja ns. ”maksaa” itsensä takaisin tulevaisuudessa. Kukaan ei varmaan myöskään kiellä sitä, etteikö meillä olisi tärkeätä työtä tekeviä kovan luokan ammattilaisia päiväkodeissa tätä työtä tekemässä. Mutta muutama kysymys väistämättä herää. Jos lapsen oikeus kokopäiväiseen kasvatukseen hoitolaitoksessa on niin pyhä, miksei lapsen oikeus viettää aikaa vanhempiansa kanssa ole? Entä onko todellakin luottamus suomalaisiin vanhempiin sellaisella tasolla, ettei heitä voi pitää muuta kuin lapsensa varhaiskasvatuksen pilaajina?

 Olisiko kuitenkin jopa lapsenkin kannalta optimaalisinta, että hänen varhaiskasvatukseensa kuuluisi sekä ryhmässä toteutettu ns. ammattilaisen ohjaama toiminta, sekä kotona vanhempien toimesta tapahtuva yksilöllisempi yhdessäolo? Ja jos nämä kaksi, koti ja hoitopaikka, saadaan vielä tekemään yhteistyötä, niin silloin ollaan varmasti oikealla tiellä. On myös tietenkin olemassa perheitä, joissa lasten ei ole hyvä olla vanhempiensa kanssa. Mutta tällaisissa tapauksissa olisi varmasti syytä tarjota jotain muita välineitä kuin subjektiivista päivähoitoa.  

Lapset eivät ole tyhmiä, kaikkea muuta. Jos lapsi viettää koko päivän muualla kuin kotona, ja samaan aikaan äiti tai isä on kotona, hän kysyy itseltään miksi näin on? Jos hänelle vastataan, että ”me vaan varmistamme sinun yhtäläisiä oikeuksia”, tyydyttääkö vastaus häntä? Vai katsooko lapsi, että hänellä tulisi olla myös subjektiivinen oikeus viettää aikaa omien vanhempiensa kanssa?

Itse uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Jos laki ei suojele, mitä jää jäljelle?

Tiistai 23.6.2015 klo 16.09

Myönnän, että tätä kirjoittaessa on verenpaineeni hieman normaalia korkeampi. Tämä johtuu siitä, että luin juuri Tapanilan joukkoraiskauksesta langetetut käräjäoikeuden tuomiot ja niiden perustelut. Kolme tekijää oli kukin saanut n. vuoden ehdollisen tuomion. Lieventäviä asianhaaroja oli oikeuden mukaan mm. tapauksen saama julkisuus. Kyllä, tapauksen saama julkisuus pienensi tuomioita. Tämän lisäksi oikeus katsoi, että joukolla tehty raiskaus ei tehty yksissä tuumin. Eli kaveriporukka siis toisista tietämättään raiskasivat saman henkilön, samassa paikassa ja vieläpä samaan aikaan.

Sympatiani ovat uhrin ja hänen omaistensa puolella, voin vain kuvitella tuskan. Itselläni on kotona neljä naispuoleista esiteiniä siirtymässä pikkuhiljaa kohti ”isoa maailmaa” ja sen mahdollisuuksia ja vaaroja. Vanhemmilla on aina pelko lastensa turvallisuudesta, mutta tämän päivän Suomessa tämä pelko valitettavasti vaan kasvaa päivä päivältä. Viattomia ihmisiä traumatisoidaan loppuiäksi oksettavilla teoilla ja maan oikeuslaitos katsoo oikeuden tapahtuneen kun syylliset eivät istu päivääkään telkien takana. 

Rikoksista langetetuista tuomioista puhuttaessa on autuaasti unohdettu yksi rangaistusten tärkeimmistä tehtävistä: pelotevaikutus. Rangaistukset tulee olla sellaisella tasolla, että jo niiden olemassaolo ehkäisee rikoksia. Ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen liittyvissä rangaistuksissa tämä ajatus tulisi olla kaikista kirkkain. 

Mieleen vääjäämättä hiipii ajatus, ettei tämän maan laki enää suojele kansalaisiaan niin kuin sen pitäisi suojella. Olennainen kysymys, jota jokaisen olisi hyvä punnita, on se mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun ihmisten luotto lakiin häviää kokonaan. Uskallan veikata, että se on jotain, mitä kukaan meistä ei halua nähdä. Nyt on viimeiset hetket toimia. 

Rangaistukset yleisen oikeuskäsityksen vastaisia

Maanantai 23.3.2015 klo 13.28

Jälleen on ihmisten parissa noussut puheenaiheeksi jo pidemmän aikaa kytenyt tyytymättömyys Suomen oikeuslaitosta ja sen langettamia tuomioita vastaan. Enenevässä määrin joudumme lehdistä lukemaan mitä kuvottavimmista rikoksista, joista rangaistukset ovat täysin riittämättömät. Myös erilaisista rikoksista langetettujen rangaistusten välinen vertailu tuo erikoisia piirteitä esiin harjoitetuista käytännöistä. Tästä esimerkkinä ovat mm. omaisuusrikoksista langetetut rangaistukset, jotka huomattavan usein saattavat olla kovemmat kuin väkivaltarikoksista. 

Oman oikeustajuni mukaan henkilöön kohdistuvat rikokset tulisi pääsääntöisesti olla aina kovemmin rangaistavia rikoksia kuin omaisuuteen kohdistuvat. Omaisuusrikosten rangaistuksia ei kuitenkaan tulisi pienentää vaan henkilön fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvista rikoksista langetetut rangaistukset tulisi merkittävästi koventua. Ei vaan yksinkertaisesti voi olla niin, että uhrin loppuelämän pilannut tekijä saa muutaman vuoden tuomion, josta istuu ainoastaan osan. Tämän lisäksi kaikki epämääräiset ”paljousalennukset” sekä ”kohtuullistamiset” tulisi vakavissa rikoksissa poistaa kokonaan. Rangaistusten tulisi myös toimia ns. pelotteena, eli niiden pitäisi ehkäistä rikoksia jo pelkällä olemassaolollaan. Pahoin pelkään, ettei nykyisillä rangaistuksilla tällaista vaikutusta ole. 

On yleisen yhteiskuntarauhan kannalta ensiarvoisen tärkeää, että oikeuden langettamat tuomiot ovat linjassa kansan yleisen oikeuskäsityksen kanssa. Muuten usko oikeusjärjestelmäämme horjuu ja se voi johtaa kaikkien kannalta negatiivisiin seurauksiin.