Harri Vuorenpää
P. 040 670 6617
harri.vuorenpaa@perussuomalaiset.fi
Jos laki ei suojele, mitä jää jäljelle?Tiistai 23.6.2015 klo 16.09 Myönnän, että tätä kirjoittaessa on verenpaineeni hieman normaalia korkeampi. Tämä johtuu siitä, että luin juuri Tapanilan joukkoraiskauksesta langetetut käräjäoikeuden tuomiot ja niiden perustelut. Kolme tekijää oli kukin saanut n. vuoden ehdollisen tuomion. Lieventäviä asianhaaroja oli oikeuden mukaan mm. tapauksen saama julkisuus. Kyllä, tapauksen saama julkisuus pienensi tuomioita. Tämän lisäksi oikeus katsoi, että joukolla tehty raiskaus ei tehty yksissä tuumin. Eli kaveriporukka siis toisista tietämättään raiskasivat saman henkilön, samassa paikassa ja vieläpä samaan aikaan. Sympatiani ovat uhrin ja hänen omaistensa puolella, voin vain kuvitella tuskan. Itselläni on kotona neljä naispuoleista esiteiniä siirtymässä pikkuhiljaa kohti ”isoa maailmaa” ja sen mahdollisuuksia ja vaaroja. Vanhemmilla on aina pelko lastensa turvallisuudesta, mutta tämän päivän Suomessa tämä pelko valitettavasti vaan kasvaa päivä päivältä. Viattomia ihmisiä traumatisoidaan loppuiäksi oksettavilla teoilla ja maan oikeuslaitos katsoo oikeuden tapahtuneen kun syylliset eivät istu päivääkään telkien takana. Rikoksista langetetuista tuomioista puhuttaessa on autuaasti unohdettu yksi rangaistusten tärkeimmistä tehtävistä: pelotevaikutus. Rangaistukset tulee olla sellaisella tasolla, että jo niiden olemassaolo ehkäisee rikoksia. Ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen liittyvissä rangaistuksissa tämä ajatus tulisi olla kaikista kirkkain. Mieleen vääjäämättä hiipii ajatus, ettei tämän maan laki enää suojele kansalaisiaan niin kuin sen pitäisi suojella. Olennainen kysymys, jota jokaisen olisi hyvä punnita, on se mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun ihmisten luotto lakiin häviää kokonaan. Uskallan veikata, että se on jotain, mitä kukaan meistä ei halua nähdä. Nyt on viimeiset hetket toimia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikeus, rangaistukset, rikos |
Rangaistukset yleisen oikeuskäsityksen vastaisiaMaanantai 23.3.2015 klo 13.28 Jälleen on ihmisten parissa noussut puheenaiheeksi jo pidemmän aikaa kytenyt tyytymättömyys Suomen oikeuslaitosta ja sen langettamia tuomioita vastaan. Enenevässä määrin joudumme lehdistä lukemaan mitä kuvottavimmista rikoksista, joista rangaistukset ovat täysin riittämättömät. Myös erilaisista rikoksista langetettujen rangaistusten välinen vertailu tuo erikoisia piirteitä esiin harjoitetuista käytännöistä. Tästä esimerkkinä ovat mm. omaisuusrikoksista langetetut rangaistukset, jotka huomattavan usein saattavat olla kovemmat kuin väkivaltarikoksista. Oman oikeustajuni mukaan henkilöön kohdistuvat rikokset tulisi pääsääntöisesti olla aina kovemmin rangaistavia rikoksia kuin omaisuuteen kohdistuvat. Omaisuusrikosten rangaistuksia ei kuitenkaan tulisi pienentää vaan henkilön fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvista rikoksista langetetut rangaistukset tulisi merkittävästi koventua. Ei vaan yksinkertaisesti voi olla niin, että uhrin loppuelämän pilannut tekijä saa muutaman vuoden tuomion, josta istuu ainoastaan osan. Tämän lisäksi kaikki epämääräiset ”paljousalennukset” sekä ”kohtuullistamiset” tulisi vakavissa rikoksissa poistaa kokonaan. Rangaistusten tulisi myös toimia ns. pelotteena, eli niiden pitäisi ehkäistä rikoksia jo pelkällä olemassaolollaan. Pahoin pelkään, ettei nykyisillä rangaistuksilla tällaista vaikutusta ole. On yleisen yhteiskuntarauhan kannalta ensiarvoisen tärkeää, että oikeuden langettamat tuomiot ovat linjassa kansan yleisen oikeuskäsityksen kanssa. Muuten usko oikeusjärjestelmäämme horjuu ja se voi johtaa kaikkien kannalta negatiivisiin seurauksiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rikos, rangaistus, oikeus |