Vielä kerran yrittäjäeläkkeestä!

Tiistai 10.11.2020 klo 13.30

Suomen Yrittäjien nettisivuilla pohditaan yrittäjäeläkkeen kannattavuutta ja Varman asiantuntija toteaa 9.11.2020 julkaistussa jutussa hätkähdyttävän ”faktan”: sinulla tarvitsee olla jopa miljoona euroa säästössä, jos aiot pärjätä omilla säästöilläsi yelin sijaan.

Tarkastellaanpa tätä hieman. Jutussa todetaan, että tuolla miljoonalla pärjäät n. 30 vuotta, mutta sitten se on loppu. Tässä on ilmeisesti ajateltu niin, että tuo miljoona jaetaan noille vuosille jolloin keskimääräinen käytettävä raha on n. 33 000 euroa ennen veroja.

Tämä on kuitenkin hieman outoa ajattelua, koska tässä oletetaan että tuo miljoona euroa on sullottuna johonkin patjan väliin missä se odottaa vuosi toisensa jälkeen muuttumattomana. Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että sinulla on miljoona euroa eläkeikään saapuessasi niin todennäköisesti olet ne jollain tavalla sijoittanut. Jos lisäksi oletetaan, että sijoituksesi tuottavat n. 5 % vuosituottoa, rahasi kasvavat 50 tuhatta euroa vuodessa. Jos siis nostat joka vuosi tuon tuoton ulos ja maksat siitä pääomatuloveron, jää sinulle elämiseen 35 000 euroa. Tällä summalla useimmat elelevät eläkepäivillä ihan kivasti ja mikä parhainta: miljoonan pääomasi ei muutu!

Eli ajatus siitä, että tuo miljoonan pääoma on ”syöty” 30 vuoden kuluessa, vaatii kyllä melko paljon rankempaa rahankäyttöä.

Tähän voi sitten tietysti todeta, että kenellä on miljoona säästössä eläkkeelle tullessa? Ei varmaankaan kovin monella. Se vaatisi melko kovaa säästämistä. Mutta mitäpä jos tätäkin vertaillaan yel-maksuihin? Mitä pitäisi maksaa, että pääsisi samanlaiseen yrittäjäeläkkeeseen kuin em. 35 000 euroa vuodessa nettona?

Kokeilin asiaa omalta kohdaltani. Oletettu eläkeikäni on n. 31 vuoden päässä. Paljonko minun pitäisi maksaa, jotta saisin eläkettä n. 2 900 euroa käteen kuukaudessa? Tarkistin asian eläkeyhtiön laskurilla ja vastaus oli, että maksaessani n. 17 000 euroa vuodessa (n. 1 400 eur/kk) yel-maksuja seuraavan 31 vuoden ajan saisin eläkettä bruttona n. 3 500 eur. Tämä siis tarkoittaisi, että maksaisin eläkeyhtiölle seuraavan 31 vuoden ajan yhteensä n. 527 000 eur.

Mitäpä jos tämän maksun sijaan sijoittaisin tuon 1 400 euroa joka kuukausi ja saisin siitä keskimäärin em. 5 % vuosituoton. Paljonko minulla olisi kasassa 31 vuoden päästä?

Vastaus: minulla on kasassa n. 1,24 miljoonaa euroa.

Eli kumpi houkuttelee enemmän: 2 900 euroa käteen joka kuukausi vai saman verran käteen ja miljoona tilillä? Ja selvennökseksi: ei minulla ole 1 400 euroa sijoittaa joka kuukausi. Mutta jos olisi, en laittaisi sitä yrittäjäeläkkeeseen.

On tietysti totta, että yrittäjäeläke liittyy myös muihin elämänalueisiin kuin eläkkeeseen, mutta niitäkin voi paikata toisilla instrumenteilla.

Tosin on säästämisessäkin kompastuskiviä. Ainakin toimittaja Julia Thuren on sellaisen löytänyt, kun hän toteaa, että ” Ajatus siitä, että säästää indeksirahastoon, kusee siinä kohtaa, kun et tiedä, koska sä kuolet.”

Täytyypä tarkastella omia yel-papereitani löytyykö sieltä vastaavaa tietoa…

Parempaa verovälttelyä?

Torstai 30.1.2020 klo 11.47

Minua on jo pitkään mietityttänyt eräs yritystoiminnan ulkomaille siirtämiseen liittyvä väite: kun siirrät toimintasi edullisemman yritysverotuksen maahan, olet yhtä kuin veronkiertäjä tai verojen välttelijä. ”Viet vanhusten rahat”, kun et maksakaan verojasi Suomeen vaan siihen maahan, jossa yritystoimintaa harjoitat.

Kuitenkin samaan aikaan Suomesta lähtee jatkuvasti ulkomaille palkansaajia paremman palkan ja edullisemman verotuksen perässä. Eli toisin sanoen suuremman käteen jäävän rahan perässä. Tätä ei taasen pidetä mitenkään outona tai vääränä. Päinvastoin, tämä on jopa eräänlaista suomalaisen osaamisen viemistä maailmalle. Kukaan ei mainitse sanallakaan, että ihan samalla lailla ne veroeurot tässäkin kuviossa valuvat jonnekin muualle kuin kotimaahan.

Minun mielestäni kumpikaan näistä ei pitäisi olla tuomittavaa. On vain luonnollista, että ihmiset etsivät parasta mahdollista ”tuottoa” omalle työpanokselleen. Ja jos haluamme, että yritykset pysyvät Suomessa maksamassa veroja, on meidän ihan oikeasti paneuduttava siihen miksi he näin tekisivät.

Pakottamaan jääminen tai muualle lähtijöiden haukkuminen ei todellakaan ole ratkaisu. Ratkaisu on katsoa mitä ne maat, johon yritykset meiltä lähtevät, tekevät meitä paremmin yritysten toimintaedellytysten kannalta.

Verotuksesta voitaisiin vaikka aloittaa.

Yksinyrittäjän verotuksen järjettömyys

Maanantai 4.6.2018 klo 15.44

SDP jatkaa suklaan jakamista yrittäjille, ehdottamalla verolinjauksissaan listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen verotuksen kiristämistä niin, että kevyesti verotettua osinkoa voisi nostaa yrityksestä määrän, joka on neljä prosenttia yrityksen nettovaroista nykyisen kahdeksan prosentin sijaan.

Tähän ehdotukseen olisi hyvä tuoda näkökulma, joka tänä päivänä on melkoisen yleinen eli yhden ihmisen osakeyhtiön näkökulma. Tällaisia osakeyhtiöitä, joissa on töissä ainoastaan yrittäjä itse, on melko lailla. Miten verotus siis heidän kohdallaan kulkee.

Otetaan esimerkiksi juuri aloittanut yhtiö eli ensimmäisen tilikauden käynyt. Näissä yhtiöissä liikevaihto on harvemmin yli 200 tuhatta euroa ja liikevoitto pyörii usein 5- 10 % tienoilla eli sanotaan tässä tapauksessa 20 tuhatta euroa. Jos tulos ennen veroja on siis 20 tuhatta euroa, on yrittäjällä käytännössä kaksi mahdollisuutta:

1. Maksaa tuloksesta yhteisövero ja jakaa osinkoja
2. Maksaa itselleen lisäpalkkaa tuon 20 tuhannen euron verran ja tehdä nollatulos

Kumpi on kannattavampaa verotuksellisesti? Yhteisövero on 20 % eli 4000 euroa. Oletetaan, että yrittäjän ansiotuloveroprosentti on 25 %. Jos hän tämän jälkeen haluaa jakaa osinkona kaikki loput 16 000 euroa, maksaisi hän veroja seuraavasti:

-          8 % nettovarallisuudesta (1280 eur) hän maksaisi pääomatuloa 30 % osuudesta eli 96 euroa.

-          8 % ylimenevästä osuudesta hän maksaisi ansiotuloveroa 75 % osuudesta eli 2760 eur.

-          Näin ollen hän maksaisi henkilökohtaisessa verotuksessaan osingoista veroa yht. 2856 eur, joka on n. 17,9 % 16 000 eurosta.

Eli henkilökohtaisessa verotuksessaan hän siis maksaisi 7,1 prosenttiyksikköä pienempää veroa osinkoja jakamalla kun mitä hän maksaisi suoraa palkkaa nostamalla. Tämä on se kohta missä demarit huutavat yrittäjien suosimisesta. Asia mikä aktiivisesti unohdetaan, on jo tästä summasta maksettu yhteisövero. Aivan, se on yhtiön maksamaa, ei yrittäjän. Ja kyllä, yhtiö on oma juridinen henkilönsä. Mutta tästä huolimatta, käytännössä myös tämän veron maksaa yrittäjä!

Eli lisätään se yhtälöön. Huomataan, että alkuperäisestä yrittäjän keräämästä 20 tuhannen euron voitosta maksetaan veroina 4000 eur + 2856 eur = yht. 6856 eur. Tämä on n. 34,3 % 20 tuhannesta eurosta. Jos yrittäjä olisi maksanut tuon 20 tuhatta euroa palkkana itselleen, olisi vero ollut 5000 euroa eli 1856 euroa vähemmän, koska yhteisöveroa ei olisi maksettu ollenkaan. Vaikka progressio olisi nostanut yrittäjän ansiotuloveroprosentin 30 %:iin, olisi hyöty edelleen 1408 euroa palkan hyväksi.

Mihin tämä sitten johtaa? Tämä johtaa siihen, että esimerkin kaltaisten yritysten ei yksinkertaisesti kannata tehdä voittoa. Jos haluaa vahvistaa tasettaan, mikä sinällään olisi järkevää, se maksaa tuhansia euroja. Eli siis hetkinen nyt? Yrittäjä joutuu maksamaan valtiolle siitä, että hän haluaa vahvistaa oman yrityksensä tasetta itse ansaitsemillaan rahoilla. Kyllä, juuri näin. Vaikka senttiäkään ei olisi vielä yrittäjän omaan taskuun tullut. Se että yrittäjä ei verotuksellisista syistä halua vahvistaa yrityksen tasetta, ei ole hyvä asia. Se tekee yhtiöstä huomattavan paljon haavoittuneemman huonojen aikojen osalta sekä huonontaa esim. yhtiön mahdollisuutta saada vierasta pääomaa.

Näin ollen huomaamme, että demareiden ehdotus on esimerkkiyrityksen kannalta jotain typerän ja merkityksettömän väliltä. Niin kauan kun yhtiön tulosta verotetaan ensin yhtiöltä ja sen jälkeen yrittäjältä näkemättä, että verotettava on käytännössä sama, luodaan kynnys yhtiön orgaaniselle kasvulle, joka parhaassa tapauksessa luo lisätyöpaikkoja.

Niitä oikeita lisätyöpaikkoja. Ei mitään tempputöitä, joilla parannetaan työllisyyslukuja.

Kuka on duunari?

Perjantai 4.5.2018 klo 15.30

Vietimme alkuviikosta vappua, jota pidetään eräänlaisena työläisen juhlana. Monissa vappupuheissa kuuli kerrottavan, kuinka ”duunarin kyykyttäminen” saa riittää ja ”duunarit kantavat tätä maata” jne. Aloin sitten miettimään, että kuka tarkalleen ottaen on ns. duunari? Perinteinen jako on tietysti porvarit ja duunarit, oikea ja vasen. Duunari väittää porvarin riistävän häntä ja porvari väittää duunarin olevan liian tehoton ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mutta mielestäni tämä jako on vanhentunut. Jos vanha jako oli vertikaalinen oikea vs. vasen, väitän että nykyinen jako on pikemminkin horisontaalinen, eli alakerta vs. yläkerta. Ketä kuuluu alakerran porukkaan? Sinne kuuluu mielestäni yksiselitteisesti työtätekevä kansa. Palkolliset, mutta myös ihan yhtä lailla ne tuhannet pienyrittäjät, jotka vääntävät päivät samaa duunia kuin työntekijänsä ja illalla tekevät firman paperityöt.

Ketä kuuluu yläkertaan? Sinne kuuluu ns. eliitti sekä oikealta ja vasemmalta. Isojen korporaatioiden veroparatiiseihin rahansa kiikuttavat johtajat yhtä lailla kuin hulppeata palkkaa vetävät ammattiyhdistysjohtajat. Eli koko lailla ne kaverit, joiden monikymmenkertainen palkka työtätekevän ihmisen palkkaan verrattuna herättää kysymyksiä vähän väliä.

Mikä tässä ajattelussa on sitten se kaiken ydin? No se on tietenkin se, että nyt olisi korkea aika palkkaa saavan keski- tai pientuloisen ja saman luokan tuloja nauttivan yrittäjän ymmärtää, että heidän välinen nahistelunsa on typerää ja itse asiassa juuri sitä mitä yläkerran väki toivoo. ”Antaa niiden nahistella kuka saa herneet joulupöydästä niin kukaan ei huomaa kun me viemme kinkun”. Toisin sanoen mitä sillä on väliä, tuleeko raha perheen elättämiseen palkkana vai jonain muuna. Olennaista on tulojen määrä ja mihin se riittää. Elättääkö sillä perheen vai ei?

Eli vastauksena otsikon kysymykseen: duunari on pien- tai keskituloinen ihminen, joka tekee töitä elantonsa eteen ja maksaa joka eurosta veroja yhteisen hyvän eteen. Huolimatta siitä millä nimellä kutsutaan sitä pankkitilille tulevaa rahaa. Ja nämä ihmiset todellakin kantavat tätä maata ja heidän kyykyttämisensä tulisi lopettaa. Ja kun tämän maan työtätekevät ihmiset tajuavat olevansa samassa veneessä yhteisellä asialla, saattaa tuskan hiki hiipiä yläkerran ihmisten selkään.

Se on se hetki, kun tämän maan talous saadaan kääntymään.

Kolmikanta historiaan, nelikanta tilalle!

Perjantai 2.2.2018 klo 12.56

Tänään lakkoillaan hallituksen ns. aktiivimallia vastaan. Yhtenä sen suurimpana puutteena on ilmeisesti pidetty sitä, että sitä ei ole valmisteltu ”kolmikantaisesti”, kuten yleensä aikaisemmin työmarkkinoihin liittyvät asiat tässä maassa on tehty. Tästä herää auttamatta kysymys siitä, onko kolmikannassa tehdyt päätökset sitten jotenkin parempia? Kuullaanko silloin kaikkia työmarkkinoiden osapuolia?

No ei kuunnella! PK-yritysten kanta ei ole mukana mitenkään. Ottaen huomioon, että suurin osa uusista työpaikoista nykyään syntyy nimenomaan tälle sektorille, on linjaus suorastaan käsittämätön. Jotenkin voisi kuvitella, että maassa jossa työllisyysaste on liian alhainen julkisiin menoihin nähden, olisi syytä kuunnella erityisen herkällä korvalla niitä tahoja, jotka uusia työpaikkoja pääsääntöisesti luovat. Mutta ei.

Välillä tuntuu siltä, että Suomi on vartalo, jonka pää ja molemmat kädet kiistelevät siitä kuka on vartalon tärkein osa ja samaan aikaan kukaan ei kuuntele jalkoja. Ja itse asiassa juuri ne jalat vievät vartaloa eteenpäin.

Useimmat pienyrittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että paikallinen sopiminen olisi optimaalisin tapa sopia sekä työnantajan että työntekijän kannalta. Tämä todennäköisesti lisäisi työpaikkoja ja pienentäisi työttömyyttä. Tähän tavoitteeseen ei valitettavasti ikinä päästä, jos pk-yrittäjien ääni sivuutetaan joka kerta, kun päätöksiä tehdään.

Olisiko syytä unohtaa kolmikanta ja alkaa toteuttamaan nelikantaa?

Miksei yrittäjä palkkaa?

Perjantai 29.12.2017 klo 17.33

Viime päivinä on taas paljon puhuttu työllisyydestä ja työttömyydestä ja ennen kaikkea siitä kuinka enemmän ihmisiä saataisiin töihin. On karu mutta todellinen asia, että nykyisillä työllisyysasteluvuilla ei enää pitkään kestä, että julkinen sektori kyykkää. Monesti kuulee kysyttävän, miten voitaisiin työnantajia kannustaa palkkaamaan uusia työntekijöitä. Tämän koko ajatuksen lähtökohta on mielestäni täysin väärä. Ei yrittäjä palkkaa työntekijöitä silloin kun siihen kannustetaan tai sitä erityisesti tuetaan. Yrittäjä palkkaa ihmisiä, kun hänellä on niin paljon töitä, että hän tarvitsee uusia työntekijöitä. Ihmisten palkkaaminen ei siis ole mikään tavoite. Se on seuraus siitä, että yritys on onnistunut kasvattamaan kannattavaa liikevaihtoaan.

Ja tästä päästäänkin siihen todelliseen kompastuskiveen. Uusia työpaikkoja syntyy pääasiassa mikro- ja pienyrityksiin. Mikä on sitten se syy, että hyvin monet mikro- ja pienyrittäjät välttelevät työntekijän palkkaamista niin kauan kun pystyvät?

Syy on selkeä. Mikroyrittäjälle työntekijän palkkaaminen on yksinkertaisesti liian iso riski. Palkan sivukulut höystettynä muutamalla tusinalla luvalla, joita työntekijälle on hankittava, on iso mietinnän paikka. Tästä huolimatta vielä isomman pohdinnan aiheuttaa palkkatyön luonne verrattuna yrittäjyyteen. Jos yrittäjä saa ostettua haluamansa työn, oli se sitten mikä tahansa, toiselta yrittäjältä hän myös hyvin todennäköisesti niin tekee. Miksi? Koska toiselta yrittäjältä ostettaessa yrittäjä ei osta työtä, hän ostaa tuloksen. Työstä myös todennäköisesti maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun työ on hyväksytysti saatu suoritettua. Ja ennen kaikkea toiselta yrittäjältä ostettaessa yrittäjä pystyy ostamaan juuri sen verran työtä, kun hän tarvitsee. Kukaan ei jauha minimityötunneista. Tai kertyvistä lomapäivistä. Tai sopimuksen minimikestosta. Tai jos jauhaa, huomaa hyvin nopeasti jauhavansa yksinään. Ei yhdelläkään mikroyrittäjällä ole varaa maksaa työstä, jota hän ei tarvitse. Yrittäjän kanssa toimiessa ei myöskään tarvitse huolehtia sairaslomariskeistä. Niistä huolehtii se toinen yrittäjä.

Mikroyrittäjä on siis todellinen pätkätyöläinen ja 0-tuntisopimus on jokaisen yrittäjän arkea. Yksinkertainen syy siihen, että yrittäjä suosii toista yrittäjää aina kun mahdollista, on tarpeen ja tarjonnan kohtaaminen. Paikallinen sopiminen, joka tyydyttää molempia osapuolia. Näin ei valitettavasti hyvin usein ole työntekijän palkkaamisen kohdalla. Tämä ei tietenkään ole palkansaajan vika. Tämä on kaikkien heidän vika, jotka ovat olleet luomassa niin jäykkiä työmarkkinoita, että ne eivät enää vastaa tarpeeseen.

Tämän kun ymmärtäisivät liitotkin niin ei välttämättä olisi jäsenmäärät laskussa.

Pienyrittäjyys avainasemassa talouden elpymisessä

Perjantai 30.12.2016 klo 14.23

Suomen talous on huolestuttavassa tilassa. Valtio tekee edelleen reilua alijäämää ja rakenneuudistukset liikkuvat hitaanlaisesti eteenpäin. Nykyinen hallitus on saanut hyviä uudistuksia läpi, mutta edelleen on tehtävää.

Talouden elpymisen kannalta avainasemassa on työllisyyden parantaminen. Uudet työpaikat syntyvät tällä hetkellä pääasiassa mikro- ja pienyrityksiin. Näin ollen olisi ehdottoman tärkeää, että varmistaisimme näille yrityksille parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Jokainen yritys luo itse oman menestyksensä, mutta valtio voi omilla toimillaan siinä auttaa.

Perussuomalaiset Nuoret julkaisivat tänään Pienyrittäjyys-ohjelman, jossa tuodaan esille kehitysehdotuksia pienyrittäjien tukemiseksi. On varmasti paljon muitakin asioita, joita voidaan kehittää, mutta ohjelmaan on tuotu mielestämme oleellisimmat.

Ohjelmaan voi tutustua tästä, ja kommentointi/mielipiteet ovat enemmän kuin tervetulleita!

Yrittäjän uran surkein sijoitus: yrittäjäeläke

Maanantai 5.9.2016 klo 17.24

Näin yrittäjäpäivänä on hyvä tuoda yrittäjyyttä ja sen epäkohtia esille. Itse haluaisin tuoda esille asian, josta on kyllä jo aikaisemmin puhuttu, mutta mitään sille ei ole tehty. Kyseessä on yrittäjän maksama eläke eli YEL.

Yrittäjä siis maksaa yrittäjäeläkettä vakuutusyhtiölle ilmoittamansa työtulon perusteella. Työtulon saa aloittava yrittäjä määritellä itse tietyn minimin yläpuolelle. Mitä vähemmän maksat, sitä vähemmän eläkettä kertyy ja päivärahoja muodostuu. Tämä kuulostaa vielä ihan sopuisalta, mutta asia hieman muuttuu siinä kohtaa, kun tajuaa paljonko sitä eläkettä kertyy. 

Otan itseni esimerkiksi: Eläkeyhtiölle määrittelemäni vuositulo on 22 333.85 euroa. Tästä maksan eläkeyhtiölle vakuutusmaksua 5271 euroa vuodessa eli n. 440 euroa joka kuukausi. Harva yrittäjä on ikinä käynyt katsomassa minkälaisen eläkekertymän omat maksut tuottaa. Voipi olla, että harva edes tietää, että sellaisia laskureita on olemassa. 

Minäpä kävin katsomassa oman tilanteeni ja lopputulos oli seuraava: Kun maksan kiltisti eläkeyhtiölle tuon 440 euroa joka ikinen kuukausi siihen saakka kunnes pääsen tavoite-eläkeikääni (69,6 vuotta), saan eläkettä 1269 € kuukaudessa. Olen nyt 33-vuotias, eli toisin sanoen maksuvuosia on edessä vielä n. 36 vuotta eli maksettavaa tulee yhteensä n. 190 000 euroa. 

Kylläpä kuulostaa hyvältä! Revi joka siunaaman kuukausi 440 euroa yrityksesi kassavirrasta seuraavan 36 vuoden ajan niin saat pikkasen alle 1300 euroa kuukaudessa eläkettä. Jos olet siis elossa vielä silloin. Jos heittäisin tikalla lehdestä sijoituskohteen, johon laittaisin tuon vastaavan summan joka kuukausi, olisi se varmasti tuottavampi kohde kuin YEL. Vaikka työntäisin tuon saman summan patjaani joka kuukausi ja nostaisin koko summan pois eläkeikään saavuttaessa, sekin kuulostaa inflaatiosta huolimatta houkuttelevammalta ratkaisulta.

Eli voisiko mahdollistaa yrittäjille, ja miksei tietysti palkansaajillekin, jotain muuta ratkaisua oman eläkepäivien turvaamiseen, kuin tämän nykyisen? Miksei voi yksilölle antaa enemmän vastuuta ja sitä myöden vapautta siitä, että rahat eläkepäiviin tulee turvatuksi? Tämä on varmasti ongelmallista yhteiskunnan tasolta, mutta yksilön tasolta tämä tuntuu tällä hetkellä lähinnä…

No, tiedätte kyllä. 

Vasemmisto haluaa jakaa muiden omaisuutta mielivaltaisesti

Maanantai 1.2.2016 klo 18.18

Kansan Uutiset julkaisi 1.2.2015 nettisivuillaan uutisen otsikolla ”Osa osingoista työntekijöiden rahastoon”. Uutisessa Vasemmistonuoret kertoivat” kolme keinoa lisätä työntekijävaltaa yrityksissä”. Vaikka kahdesta muustakin keinosta voisi keskustella, haluan keskittyä juurikin tähän otsikossa mainittuun keinoon.

Vasemmistonuoret siis ehdottavat, että ”…keino lisätä työntekijöiden valtaa on perustaa työntekijöiden rahastoja, joihin siirretään osa yritysten osingoista. Niiden avulla työntekijät voivat hankkia yrityksen vähitellen itselleen.

– Tämä purkaa yhteiskunnan omistussuhteita ja estää omaisuuden kasaantumista harvoille. Sen lisäksi se antaa työntekijöille pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin, liikesalaisuuksiin sekä muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat työn teettämiseen ja tekemiseen…”

Siinä ajatuksessa, että työntekijät hankkivat yrityksen itselleen ei ole mitään erikoista. Päinvastoin monessa tapauksessa se on jopa mielekästä, että yhtiössä työtä tekevät ihmiset myös vastaavat yhtiöstä kokonaisuudessaan. Mutta ajatus siitä, että osa yrityksen jakamasta osingosta ”siirretään” työntekijöiden rahastoon, on melko tyrmäävä. Oletan, että ehdottajat lähtevät siitä ajatuksesta, ettei yhtiön työntekijöillä ole omistusosuutta yhtiöön ja siitä huolimatta heillä tulisi olla oikeus osinkoon. Eli yhtiön omistaja/yrittäjä kantaa riskin esim. yhtiön lainojen takauksesta, mutta on velvollinen luovuttamaan osan hänelle kuuluvista osingoista ihmisille, jotka eivät kanna mitään riskiä yhtiön velvoitteista. Oikeudenmukaista? No ei!

Jos työsuhteessa oleva ihminen haluaa ”pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin” tai osuuden yhtiön osingoista, hänellä on siihen kaksi oivallista tapaa:

1. 1. Hän OSTAA käyvällä hinnalla yrittäjältä osuuden yhtiöstä ja osallistuu yhtiön omistajana yhtiön velvoitteisiin osuutensa mukaisesti
2. Hän perustaa oman yhtiön, takaa itse yhtiön kaikki lainat ja kantaa kaikki riskit. Tämän jälkeen hän voi huoletta jakaa itselleen osinkoja niin paljon kuin sielu ja yhtiön tase kestää. Päätökset hän saa ja myös joutuu tekemään. 

Ei se sen monimutkaisempaa ole. Tuottoa saa sen mukaan kuin kantaa riskiä. Työn suorittamisella ei ole oikeutettu osinkoihin, sillä on oikeutettu saaman korvaus tehdystä työstä eli palkka. On myös hyvä huomata, että nykyaikana monet yrittäjät eritoten pienissä yrityksissä ovat molempia, sekä omistajia että suorittavan työn tekijöitä. 

Se, että halutaan ”estää omaisuuden kasaantumista harvoille” sillä, että siirretään rahaa mielivaltaisesti yrittäjältä työntekijälle, ei ole mitään muuta kuin ryöstö. 

Pienyrittäjät lakkoon!

Keskiviikko 9.9.2015 klo 12.16

Hallitus toi omat toimenpiteensä talouden tasapainottamiseksi julki ja odotettu huuto alkoi. Ei todennäköisesti mennyt kuin tunteja, kun palkansaajajärjestöt puhuvat avoimesti lakoista ja ennennäkemättömästä sanelupolitiikasta. Tällä hetkellä kuulemma kaikki revitään palkansaajan selkänahasta. Ymmärrän kyllä sellaisten ihmisten harmistuksen, joita leikkaukset tulevat koskemaan. Meidän perhe on yksi niistä. Siitä huolimatta on pakko tuoda pienyrittäjän näkemys siihen, kuinka hurjia nämä leikkaukset oikeasti ovat. 

Sunnuntaisin ei palkansaaja saa enää 200 % palkkaa, ja mietitään kiinnostaako enää ketään mennä sunnuntaisin töihin. Leikkaus oli kuitenkin 25 %, eli saattaa se jotain kiinnostaa tuolla 175 % palkallakin. Pien-, mikro- tai yksinyrittäjän sunnuntailisä on vertailun vuoksi 0 %. Sitä on huono enempää tiputtaa. 

Mitenkäs nämä sairaslomat? Ensimmäinen sairasloma menee työntekijän omaan piikkiin ja siitä eteenpäin saa enää 85 % palkkaa siitä, että sairastaa. No, yrittäjällä menee kaikki lyhytaikaiset sairaslomat ”omaan piikkiin”. Huolimatta siitä onko yrittäjä itse vai yrittäjän lapsi sairaana. Ja jos työ on sen luonteista, että se täytyy nimenomaan sinä päivänä saada tehdyksi, se käydään tekemään. Kyllä, sairaana. Ja on hyvä muistaa, että tällaisissa yrityksissä missä työ pitää saada tehdyksi, palkansaajan sairastuessa hyvin suurella todennäköisyydellä yrittäjä käy häntä tuuraamassa. Se, onko yrittäjä myös sairaana, on yhdentekevää. 

Julkisten lomien vähentäminen se vasta radikaalilta tuntuukin! Palkallinen kesäloma on enää viitisen viikkoa! Ehtiikö siinä ajassa kaikkia kesäfestareita edes kiertämään? Jälleen vertailun vuoksi: pienyrittäjällä on palkallista lomaa tasan nolla päivää. Joka päivä, kun ei laskuja lähde asiakkaalle, ei myöskään ole tuloja. Kahden arkipyhän muuttamisesta palkattomaksi en viitsi edes kommentoida. 

Nykyään kuulee usein, että yrittäjät valittavat jatkuvasti. Tällä hetkellä se ei kyllä ole yrittäjät, jotka valittavat. Tällä hetkellä suurin valitus kuuluu ryhmältä, joka väittää että kaikki revitään heidän selkänahoistaan. He eivät kuitenkaan suostu huomaamaan, että maassa on vielä yksi ryhmä, jonka etuja ei aja oikeastaan kukaan. Ja joiden edut ja turvat ovat vielä huomattavasti huonommat. Tähän kohtaan yleensä heitetään, että ”valintakysymyksiä”. Toki näinkin, mutta samalla logiikalla kukaan ei voisi valittaa. Kaikki me olemme työmme valinneet. Olisi vain hyvä huomata, että omien etujen huonontuessa maassa saattaa olla niitä, joilla ei kyseisiä etuja ole ikinä ollutkaan. 

Vaikka se olisi käytännössä mahdotonta, pelkkänä ajatusleikkinäkin on mukava miettiä mitä tapahtuisi, jos kaikki tämän maan pienyrittäjät menisivät yhtä aikaa lakkoon. 

Silloin täällä vasta nesteessä oltaisiin.