Yrittäjäeläke vaikka sitten pakolla!

Keskiviikko 5.7.2017 klo 13.55

Telan toimistusjohtaja Suvi-Anne Siimes vaatii Kuntalehdelle antamassaan haastattelussa, että yrittäjiltä vietäisiin vapaus määritellä oma yrittäjäeläke työtulonsa. Siimes mm.  "pitää riskialttiina sitä, että yrittäjäeläkkeessä voi vaikuttaa itse vakuutettavan tulon tasoon." Ja tämän jälkeen eläkeyhtiöiden markkinointilehtisestä tutut litaniat siitä, kuinka Yel vaikuttaa myös esim. sairaspäivärahaan eikä pelkästään eläkkeeseen jne.

Olen huomaavinani jonkinlaisen kehityksen siinä kuinka eläkeyhtiöt suhtautuvat yrittäjien kritiikkiin Yelistä. Yrittäjät ovat siis huomanneet, kuinka Yel on sijoitusmielessä huono, joudut käytännössä maksamaan takuueläkkeestä (joka on muille taattu, siitä ehkäpä nimi takuueläke) ja tämän lisäksi ennalta-arvaamattomat tilanteet pystyy hoitamaan tehokkaammin muilla vakuutuksilla. Useat yrittäjät ovat asiasta keskustellessa kertoneet, kuinka eläkeyhtiöiden markkinointi on selvästi aktivoitunut. Eikä siinä mitään, kyllä markkinoida saa. Mutta onko niin, että markkinointi ei tehoa ja nyt kaivetaan Telan ex-vasemmistolainen toimitusjohtaja naftaliinista kertomaan, kuinka itse asiassa yrittäjät tulisi pakottaa asiaan?

On tämä melkoista! Jos "tuote" on huono, pitäisikö sitä korjata? Sen sijaan, että se työnnetään väkisin kurkusta alas ja lähetetään lasku perässä?

Pitäisikö Suomessa vuonna 2017 ehkä sitten kuitenkin tarjota pakon sijasta ihmisille vapautta valita?

Takuueläke yrittäjälle - eikä maksa kuin 130 000 eur

Keskiviikko 28.6.2017 klo 16.06

Puhutaanpa vielä yrittäjien eläkkeistä ja niiden kertymisestä. Suomessa on tällä hetkellä takuueläke, joka siis taataan kaikille. Tämä takuueläke on tällä hetkellä 760,26 €/kk. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämän siis saa, jos ei ole mitään muita kertyneitä eläkkeitä. Kuten esim. työeläkettä. Siis toisin sanoen vaikka et ikinä olisi tehnyt päivääkään töitä tai maksanut eläkemaksuja, tämän verran sinulle taataan eläkettä. 

Summa ei tietysti ole kummoinen. Mielenkiinnosta lähdin kokeilemaan, millä maksuilla minä yrittäjänä pääsen samaan. Olen muutaman kuukauden päästä 35-vuotias ja eläkelaskuri ilmoittaa tavoite-eläkeiäkseni 69,5 vuotta. Eli koko lailla 35 vuotta olisi vielä yrittäjäeläkettä maksettava. Laskuri kertoo myös, että jos maksan 9 000 euron työtulon mukaan, on maksuni vuodessa 3 788 euroa. Eli 35 vuoden aikana kutakuinkin 132 580 euroa. Näin menetellen on eläkkeeni 35 vuoden päästä 757 euroa. 

Eli siis hetkinen. Minä joudun maksamaan seuraavan 35 vuoden aikana yli 130 000 euroa siitä, että minulle maksetaan eläkettä saman verran kuin jollekin toiselle, joka ei ole maksanut eläkettään senttiäkään. Jos tuo eläke on sellainen, joka taataan kaikille huolimatta mistään, miksi ihmeessä minä joudun maksamaa siitä asunnon verran rahaa? 

Ja kyllä, Yel on myös muutakin. Se on vakuutus, joka takaa minulle jonkinlaisen toimeentulon, jos työkykyni menee. Mutta tämän varmistamiseen on muitakin keinoja, jotka eivät maksa 4 000 euroa vuodessa. Tai jos maksavat, on niiden turva todennäköisesti hieman eri luokkaa. Ja toisaalta, miksi en laittaisi koko tuota summaa suoraan vakuutuksiin, eikös tuo eläke ollut minulle taattu? Tai ainakin piti olla?

Miksi ei ihmisille voida antaa vapautta ja vastuuta omasta eläkkeestään ja vakuuttamisestaan täysimääräisesti heidän niin halutessaan? Varmasti on ihmisiä, jotka tätä vapautta eivät halua käyttää, mutta yhtä varmasti on niitä, jotka haluavat. 

Yel vapaaehtoiseksi, oikeus vähentää verotuksessa esim. minimityötulon verran vaihtoehtoisia eläke- ja vakuutusmaksuja ja vastuu eläkkeestä ihmisille itselleen heidän niin halutessaan. 

Kiitos. 

Puoluekokousvalinnoista

Keskiviikko 7.6.2017 klo 14.13

Perussuomalaisen puolueen puoluekokous lähenee ja koko maa pidättää hengitystään. Mitä tulee tapahtumaan? Kuka on uusi puheenjohtaja? Onko koko maa kriisissä viikonlopun jälkeen? ja niin edelleen. Omasta mielestäni puolueen jäsenten ei pitäisi miettiä hetkeäkään mitään muuta kuin sitä, ketkä ovat juuri sinun mielestäsi parhaat henkilöt tätä puoluetta johtamaan juuri tällä hetkellä. Ja äänestää sen mukaan. Ei sen kummempaa.

Kenestä siis uusi puheenjohtaja? Oma valintani on Jussi Halla-aho. Miksi? Ensinnäkin valinta ei siinä mielessä ollut helppo, että arvostan suuresti Sampo Terhoa ja hänen työtään puolueen eteen. Toivon, että hänellä on avainrooli puolueessamme vaikka Jussista puheenjohtaja tulisikin. Ja näin varmasti onkin. Lisäksi uskon, että Sampo on tulevaisuudessa puolueen puheenjohtaja. 

Mutta tässä kohtaa puolue tarvitsee sen luokan ”keihäänkärkien teroituksen”, jonka mielestäni Jussi pystyy parhaiten tarjoamaan. Ne keihäänkärjet, joihin Perussuomalaiset ovat ihmisten silmissä profiloituneet, ovat valitettavasti päässeet pahasti tylsistymään. Liittovaltion vastustaminen, maahanmuuton järkevöittäminen, euron haitat, itsemääräämisoikeuden palauttaminen jne. Me olemme hallituksessa saaneet asioita eteenpäin, siitä kuuluu kiitos kaikille edustajillemme. Ongelma tällä hetkellä on se, että äänestäjä on menettänyt uskonsa meihin. Syitä tähän on tietysti monia, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että usko meihin on palautettava. Usko siihen, että vaaliuurnille kannattaa vaivautua jatkossakin. 

Tulisiko puolueesta Jussin valinnan myötä ”yhden asian puolue”? Mielestäni tällainen väite on lähinnä huvittava. Miksi tulisi? Meillä on laaja-alaisesti asiantuntemusta puolueessamme kaikilta politiikan sektoreilta, ei se mihinkään häviä. Totta kai me tulemme jatkossakin antamaan omat vastauksemme mihin tahansa politiikan sektoriin. Itse en pidä Jussi Halla-ahoa yhden asian poliitikkona, ja vaikka pitäisinkin, mitä sitten? Käsittääkseni yksi Jussin tavoitteista uutena puheenjohtajana on juuri se, ettei puolueen politiikka enää henkilöityisi ainoastaan puheenjohtajaan. Vaan sen sijaan meidän vahvuus löytyisi siitä, että meillä on järisyttävä määrä asiantuntemusta jäsenistössämme, joka meidän tulee saada esille. Sieltä se meidän politiikkamme kumpuaa, jäsenistä. Ei puheenjohtajasta. 

Kuten sanottua, puheenjohtaja yksin ei pysty vielä mihinkään. Hän tarvitsee jäsenien tuen lisäksi vahvan joukkueen ympärilleen. Tämän joukkueen selkärankana toimii puoluesihteeri. Tähän valintani on Jarmo Keto. Mitä ovat ne asiat, joihin olisin puolueen toiminnassa toivonut enemmän terävyyttä? Ulkoinen ja sisäinen viestintä, organisaation kehittäminen, ihmisten osallistaminen ja motivoiminen, päätöksenteon läpinäkyvyys jne. Kun mietin Jarmon vahvuuksia, vastaavat ne juuri näihin ongelmiin. Hän on viestinnän ammattilainen, kokenut johtaja, ennakkoluuloton uudistaja ja tietää kuinka ihmiset ”otetaan mukaan”. Hän ei pelkää laittaa itseensä likoon. Häntä me tarvitsemme.

Varapuheenjohtajista tuleen ääneni antamaan Simon Elolle. Harvoin tapaa ihmistä, joka on niin asiantunteva, esiintymiskykyinen ja helposti lähestyttävä kuin hän. Simonilla tulee olemaan iso rooli puolueen tulevaisuudessa. Muiden varapuheenjohtajien suhteen teen lopulliset päätökset paikan päällä, esittelypuheet ovat tärkeitä. Ville Tavio, Jani Mäkelä, Juho Eerola, Laura Huhtasaari ovat kaikki vahvoja ehdokkaita, joilta varmasti saa mitä tilaa. Pienyrittäjänä myös Ari Prihti on oiva ehdokas. Puheenjohtajaehdokkaista haluan myös nostaa esille Leena Meren. Jos häntä ei valita puheenjohtajaksi, toivon todella, että hän hakee varapuheenjohtajistoon. 

Presidenttiehdokkaaksemme olisin toivonut Maria Lohelaa. Muistan kun hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi ja oppositio kiukutteli sitä sun tätä. Ei kiukuttele enää. Hän on näyttänyt kuinka yksi valtakunnan arvokkaimmista positioista otetaan haltuun. Hän ei kuitenkaan ole ilmeisesti käytettävissä, joten Jussi Niinistö olisi seuraava valintani. Ensimmäinen puolustusministeri vuosiin, joka on enemmän kuin tehtäviensä tasalla.

Lopuksi haluan vielä todeta, että tulee puolueen johtoon valituksi kuka tahansa, minä EN AIO kävellä puolueesta. Kuka sitten johtaakin viikonlopun jälkeen, on äärimmäisen tärkeää, että valintojen jälkeen kannatuspinssit heitetään pois ja me kaikki olemme hänen takanaan. Tämä maa tarvitsee Perussuomalaista puoluetta. Jos jollekulle on epäselvää kuinka yhtenäisyys pidetään puheenjohtajavaalin jälkeenkin, kannattaa kokousviikonloppuna kysyä joltain PS-Nuorelta. Siellä tämä taito on osattu aina.

Nähdään Jyväskylässä!

Kokeileva kunta tulee pärjäämään jatkossakin

Keskiviikko 15.3.2017 klo 13.33

Kuntavaalit lähestyvät. Kuntakenttä on ennen näkemättömän myllerryksen edessä. Sote- ja maakuntauudistus tulee viemään kunnilta huomattavan määrän päätösvaltaa tuleville maakuntavaltuustoille. Mitä jää kunnille päätettäväksi? Jääkö mitään? Riittävätkö kuntien verotulot kattamaan ne palvelut, jotka kuntien kontolle jää? Mikä on kuntien tulevaisuus? Pärjäämmekö me?

Nämä kysymykset pyörivät monien entisten ja tulevien kuntapäättäjien mielessä. Itse pidän uutta tilannetta kunnille haasteellisena, muttei mahdottomana. Asenteen täytyy olla kohdallaan. Kunnilla täytyy olla myös tulevaisuudessa roolinsa. Jo pelkästään aidon lähidemokratian toteutuminen sitä vaatii. 

Mitä tämä tulee sitten vaatimaan kunnilta ja ennen kaikkea kuntapäättäjiltä? Se tulee vaatimaan sen hyväksyntää, että asiat muuttuvat. Kunnan tulee olla valmis muuttumaan, kehittymään. Jos lamaantuu muutoksen edessä, tulee muutos väkisin ja jonkun muun sanelema. Näin ollen muutoksen tulee valmistautua ja parhaimmillaan olla itse muutoksen tekijä. Tämä tarkoittaa kokeilemisen kulttuuria. Sitä, että uskalletaan kokeilla sellaista mitä ei ole aikaisemmin kokeiltu. 

Pirkkalassa tämä ajattelu on jo hyvällä mallilla. Olen ollut mukana poliittisen johtamisjärjestelmän kehittämistyöryhmässä, jossa on ollut edustus kaikista puolueista kunnassamme. Työskentely ryhmässä on ollut antoisaa ja yhteistyön henki ollut vahva. Tämän seurauksena Pirkkalassa tulee seuraavalla valtuustokaudella kunnan organisaatioon mukaan valiokunnat lautakuntien rinnalle. Tämän muutoksen ajatuksena kiteytetysti on tuoda luottamushenkilöt mukaan päätöksentekoon jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin yhdessä suunnitteleminen ja visiointi ovat mahdollista. Parhaimmillaan tämä tuo kunnan päätöksentekoon aivan uuden ulottuvuuden, joka lisää kuntamme kykyä reagoida etukäteen tuleviin haasteisiin. 

Valiokunnat ovat vain yksi esimerkki ajattelusta, jota täytyy saada lisää. Ajattelusta, jossa emme sido itseemme ”näin on aina ennenkin tehty”- ajatteluun, vaan uskallamme kokeilla. Kaikkea ei tarvitse muuttaa, se on selvää. Toimivaa ei kannata tieten tahtoen rikkoa. 

Pirkkalan kunnan valtuusto tulee muuttumaan suurelta osalta, moni ns. vanha konkari jää pois. Heille kuuluu suuri kiitos siitä, että Pirkkala on tänä päivänä monella mittarilla valtakunnan kärkeä. Valtuuston uudistuessa on kuitenkin hieno tilaisuus viedä Pirkkalan hallinto ja päätöksenteko entistä enemmän kohti tulevaisuutta. Kaikki lähtee yhteistyöstä. Siitä, että me haluamme saada asiat kuntoon.  

Kaiken keskiössä tulee olla kuntalainen. Ja ajatus siitä, että jokaisella kuntalaisella olisi asiat hyvin Pirkkalassa. Myös tulevaisuudessa. 

Rinteen varhaiskasvatuspopulismi

Sunnuntai 5.2.2017 klo 17.48

SDP:n uudelleenvalittu puheenjohtaja Antti Rinne teki melkoisen lupauksen demareiden puoluekokouksessa tänä viikonloppuna koskien varhaiskasvatusta. Rinne lupasi, että jos demarit pääsevät ensi eduskuntavaalien jälkeen valtaan, he tulevat tekemään koko varhaiskasvatuksesta maksutonta. Tämän lisäksi he palauttavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille.

Ilmainen päivähoito kaikille halukkaille! Kuulostaa varmasti hienolta varsinkin pienituloisen korvaan. Eri keskustelu on tietenkin myös se, tulisiko subjektiivista päivähoito-oikeutta ylipäätään palauttaa. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin.

Se mitä Rinne ei kertonut, oli se millä tämä maksetaan. Ylipäätään sanojen ”maksuton” tai ”ilmainen” käyttö poliittisia lupauksia tehdessä on aina melko kyseenalainen, koska aina ne palvelut joku maksaa. Se, että itse palvelujen käyttäjät eivät osallistu kustannuksiin, eivät todellakaan tee niistä ilmaisia.

Nyt jäämme siis todellakin mielenkiinnolla odottamaan, millä demarit ja heidän puheenjohtajansa aikovat tämän rahoittaa. Valtion budjetti on edelleen reilusti alijäämäinen ja kunnat painivat velvoitteidensa kanssa. Eli hieman vaikea on nähdä tällaisten heittojen toteutusmahdollisuuksia.

Mutta eihän sitä tiedä, jäädään odottelemaan ratkaisua. Sen verran kuitenkin toivoisi, että rahoitussuunnitelma olisi hieman konkreettisempi kuin ”otetaan hyvätuloiset mukaan taloustalkoisiin” tai ”laitetaan vienti vetämään”. 

Monikulttuurisuus asepalveluksessa

Sunnuntai 15.1.2017 klo 15.43

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo tämän päivän Aamulehden kolumnissaan seuraavaa:

”Kävin viikko sitten Santahaminan varuskuntasaarella Helsingissä….

…Kaikki alokkaat olivat 1970-luvun lopulla kantasuomalaisia – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Nyt alokasrivistössä oli kaikenvärisiä ja -rotuisia nuoria suomalaisia miehiä. Ehkä suurimpana ryhmänä Suomessa syntyneet somalinuorukaiset.

Oli hienoa katsoa aidosti monikulttuurista Suomea. Ja myös tasa-arvoista Suomea, sillä yhden komppanian päällikkönä on naiskapteeni.

Toivotan lämpimästi kaikki monikulttuurisuuden vastustajat vierailulle Suomen varuskuntiin.”

En ole varma keitä Jokinen tarkoittaa ”monikulttuurisuuden vastustajilla”. Epäilisin kuitenkin, että tässä viitataan kaikkiin niihin ihmisiin, joiden mielestä kaikkien eri kulttuurien rantautuminen Suomeen ei ole sujunut täysin kivuttomasti. Mikä tässä lausunnossa sitten eniten mättää? No, minäpä kerron.

Ensinnäkin itse arvostan kaikkia niitä henkilöitä, jotka päättävät asepalveluksen suorittaa. Riippumatta taustasta, tai sukupuolesta tai riippumatta yhtään mistään. Se, mikä näitä ihmisiä yhdistää, on halu palvella isänmaata ja tarvittaessa myös suojella sitä. Tätä pitää kaikkien kunnioittaa. Mutta miten sitten monikulttuurisuus ilmenee armeijassa?

Armeijassa kaikki ovat samalla viivalla: sama peruskoulutus, samat vaatteet, yhteiset tuvat, sama ruoka jne. Tupia tai ryhmiä muodostettaessa etnisellä alkuperällä ei ole väliä. Jokainen tekee töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jos yksilö ”hairahtuu yhteiseltä polulta”, useimmiten se on oma ryhmä, joka hänet ”palauttaa ruotuun”. Vapaamatkustajia ei ole, jokainen tekee kykyjensä ja taitojensa mukaan. Omalla työllään pystyy ansaitsemaan hierarkiassa nousemisen tai mahdollisesti ylimääräisen vapaan.

Miten sitten toimii monikulttuurisuus yhteiskunnassa? Ympäri Eurooppaa syntyy ns. No-go zoneja, jonne edes virkavalta ei enää uskalla mennä. Asukkaat eivät uskalla tulla kodeistaan ulos. Saman taustan olevat kerääntyvät yhdelle alueelle ja muiden taustojen omaavat eivät uskalla sinne tulla. Joillakin alueilla maan lainsäädännön on syrjäyttänyt asukkaiden oma lainsäädäntö. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jos nykyinen eurooppalainen kehitys heijastuisi varusmiespalvelukseen, olisi se siis kutakuinkin seuraava: eri etnisillä ryhmillä olisi kaikilla omat tupansa. Joihinkin tupiin ei edes kouluttajat uskaltaisi enää mennä. Eri tupien välillä syntyisi selkkauksia ja yhteenottoja. Kranaatit räjähtelisivät kasarmien käytävillä. Jotkut tuvista hylkäisivät armeijan ohjesäännöt ja ottaisivat käyttöön omansa. Ainoastaan osa tuvista tekisi työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, osa makaisi tuvissaan ja valittaisi huonosta ruoasta. Ja niin edelleen ja niin edelleen…

Eli kyllä, siinä Jokinen on oikeassa, että suomalaisessa varuskunnassa näkee todennäköisesti parhaiten erilaisten ihmisten välisen yhteistyön hedelmällisyyden. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan muussa yhteiskunnassa toimi ihan samalla lailla. Voi kun toimisikin.

Mutta kun ei toimi.

Pienyrittäjyys avainasemassa talouden elpymisessä

Perjantai 30.12.2016 klo 14.23

Suomen talous on huolestuttavassa tilassa. Valtio tekee edelleen reilua alijäämää ja rakenneuudistukset liikkuvat hitaanlaisesti eteenpäin. Nykyinen hallitus on saanut hyviä uudistuksia läpi, mutta edelleen on tehtävää.

Talouden elpymisen kannalta avainasemassa on työllisyyden parantaminen. Uudet työpaikat syntyvät tällä hetkellä pääasiassa mikro- ja pienyrityksiin. Näin ollen olisi ehdottoman tärkeää, että varmistaisimme näille yrityksille parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Jokainen yritys luo itse oman menestyksensä, mutta valtio voi omilla toimillaan siinä auttaa.

Perussuomalaiset Nuoret julkaisivat tänään Pienyrittäjyys-ohjelman, jossa tuodaan esille kehitysehdotuksia pienyrittäjien tukemiseksi. On varmasti paljon muitakin asioita, joita voidaan kehittää, mutta ohjelmaan on tuotu mielestämme oleellisimmat.

Ohjelmaan voi tutustua tästä, ja kommentointi/mielipiteet ovat enemmän kuin tervetulleita!

Miksi tutkintojen rahallinen arvo unohdetaan?

Perjantai 16.12.2016 klo 10.41

Viime päivinä on kovasti ollut tapetilla opintotukeen kohdistuneet leikkaukset. Hallitusta on moitittu lyhytnäköiseksi ja koulutusvihamieliseksi ja ylipäätään ollaan oltu kauhean huolissaan siitä, pystyykö kukaan enää opiskelemaan, kun sitä ei tarpeeksi tueta. Asiasta olen kirjoittanut jo aikaisemmin, mutta nyt haluaisin tuoda esille asian, joka tuntuu jäävän monien ajattelussa huomiotta. Tämä asia on tutkinnon arvon sivuuttaminen. Ja nyt tarkoitan nimenomaan rahallista arvoa. Toki tutkinnoilla on paljon muutakin arvoa, mutta juuri rahallinen arvo yleensä sivuutetaan.

Usein kuulee puhuttavan, että opintotuki on jonkinlaista korvausta opiskelijalle siitä, että hän opiskelee. Joskus kuulee myös katkeruutta siitä, kuinka kotona oleva työtön saattaa saada enemmän tukia kuin opiskelija. Toisaalta ymmärrän täysin, että se närästää, kun joku joka ”ei tee mitään” saa enemmän kuin se joka ”tekee”. Mutta näistä ajattelumalleista puuttuu kokonaan ajatus siitä, että itse tutkinnolla on myös rahallinen arvo. Jopa melko huomattava, jonka Suomessa saa ilmaiseksi. Kyllä, joudut tekemään töitä ansaitaksesi sen, mutta se työ ei ole vastiketta saamastasi tutkinnosta.

Teoriassa jos mietitään, että yliopistomme ja korkeakoulumme olisivat liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä, jotka myisivät tutkintoja, muuttuisi ajattelu melkoisesti. Jos oppilaitokset määrittäisivät hinnan tutkinnolle, joka perustuisi tutkinnon kustannuksiin, olisi jokaisen tutkinnon hinta melko varmasti kymmenissä tuhansissa. On tietenkin hyvä asia, etteivät oppilaitoksemme ole yrityksiä. On myös totta, että tutkinto ei ole automaatio työnsaantiin. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jo tutkinto itsessään on rahanarvoinen asia, jonka valtio kustantaa yksityiselle ihmiselle. Vielä kun ottaa huomioon, että valtio rahallisesti tukee sitä, että ihmiset hankkivat itselleen valtion kustantaman rahanarvoisen tutkinnon, on melko vaikea päästä lopputulemaan, missä pitäisi olla huolissaan tämän maan koulutusmahdollisuuksista. Varsinkin, jos asian laittaa kansainväliseen vertailuun.

Jos joku on valmis maksamaan sinulle siitä, että he tarjoavat sinulle sekä rahallisesti että muutenkin huomattavan arvokkaan asian, olisiko hyvä muistaa, että asiat taitavat kuitenkin olla vielä melko hyvin?

Onko kansalaisuudella enää mitään merkitystä?

Torstai 24.11.2016 klo 15.27

Yle uutisoi hallituksen viimeisimmästä päätöksestä perua esityksensä kotouttamistuesta seuraavasti:

”Hallitus on perunut lakiesityksensä, jonka mukaan Suomesta oleskeluluvan saaneille työttömille työnhakijoille olisi maksettu työmarkkinatuen sijasta pienempää kotoutumistukea.

Kotoutumistuki olisi ollut suuruudeltaan 90 prosenttia peruspäivärahan määrästä ja sitä olisi maksettu enintään kolme vuotta. 

Esitys päätettiin perua, koska perustuslakivaliokunnalle lausuntoja antaneiden asiantuntijoiden mukaan esitys on ongelmallinen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta.”

Eli siis ts. maan perustuslaki toteaa, että ”yhdenvertaisuuteen” perustuen kaikille maailman kansoja edustaville ihmisille on taattava samat edut ja oikeudet Suomessa ollessaan kuin Suomen kansalaisille. Onko meillä tosiaan perustuslaki, joka ei anna mitään arvoa kansalaisuudelle? Miksi kukaan maahan muuttava ihminen pitäisi jatkossa Suomen kansalaisuutta hakemisen arvoisena asiana, jos sillä ei ole mitään merkitystä?

Mihin muuhun ”yhdenvertaisuusperiaate” venyy, se jää nähtäväksi. On kuitenkin sietämätön suunta, että Suomen kansalaisuuden merkitys häviää. Jos me olemme ”yhdenvertaisuuden” nojalla kaikki suurta ja onnellista maailmankansaa, tulisiko koko kansalaisuuskäsite lopettaa?

No ei todellakaan pitäisi! Suomen lait, perustuslakia myöten, tulisi olla olemassa suojaamassa nimenomaan Suomen kansalaisten etuja. Ei koko maailman. Suomen kansalaisuuden tulee olla myös muiden tavoiteltavissa, mutta niin, että sen saaminen on palkinto osoitetusta halusta integroitua. Se ei voi olla automaatio. Eikä se varsinkaan voi olla merkityksetön.

Josko me vihdoinkin voisimme alkaa ensisijaisesti kantamaan huolta omista kansalaisistamme?

Kunnioittaako parlamentti kansan ääntä?

Torstai 3.11.2016 klo 13.19

Brexitin jälkilöylyt sen kuin kuumenevat. Nyt Britannian korkein oikeus on määrännyt, että maan hallitus ei pysty aloittamaan maan eroneuvotteluita (artikla 50) ilman parlamentin hyväksyntää. Tämä herättää melkoisia kysymyksiä. Mitä tulee parlamentti nyt tekemään? Entä meneekö hallituksen valitus oikeuden päätöksestä läpi? Jos parlamentilla on valta kumota kansanäänestyksen tulos, mikä pointti on sellaisia ylipäätänsä järjestää? 

Joka tapauksessa on selvää, että tämä oikeuden päätös vihastuttaa ihmisten mieliä Britanniassa, ja jopa muuallakin Euroopassa. Se antaa bensaa liekkeihin sille ajattelulle, että jokainen EU-eliitin vastainen äänestys voidaan tarvittaessa kiertää. Demokratia ja Euroopan unioni tuntuvat jatkuvasti karkaavan entistä kauemmaksi toisistaan. 

Nyt vaan toivomme, että parlamentin jäsenillä löytyy sen verran kunnioitusta kansanäänestyksen tulosta kohtaan, että äänestävät sen mukaan. Jos eivät, vihaisten EU-kansalaisten joukko sen kuin kasvaa kasvamistaan.

Mitä siitä seuraa? Ei ainakaan vakautta. 

Lähidemokratian joutsenlaulu

Tiistai 25.10.2016 klo 15.22

Maakuntauudistus etenee. Näinä päivinä kunnat antavat vastauksia ministeriön kyselyyn, jossa kunnat kertovat omia kantojaan uudistuksen linjauksista. Uudistuksessa on paljon ongelmakohtia, mutta ehkä huolestuttavin on ns. lähidemokratian massiivinen kaventuminen, erityisesti pienten kuntien osalta.

Mitä tämä tarkoittaa? No, kuten tiedämme, ensimmäiset maakuntavaalit tullaan pitämään alkuvuodesta 2018 presidentinvaalien yhteydessä. Uusi maakuntavaltuusto tullaan valitsemaan niin, että mitään erityistoimia ei tulla tekemään sen eteen, että varmistuttaisiin pienten kuntien edustuksesta uudessa elimessä. Tämä on suoraan todettu ministeritasolta. 

Toki on demokraattista, että ihmiset valitaan sen mukaan kun saavat ääniä, mutta on itsestään selvää, että isojen kaupunkien edustajat tulevat saamaan ääniä huomattavan paljon enemmän kuin pienten kuntien. Mikä taas johtaa väistämättä siihen, että isojen kaupunkien edustus tulevassa maakuntavaltuustossa on merkittävä, pienten edustus jotain minimaalisen ja mitättömän välissä. Pienten kuntien edustajat tulevat olemaan vähän kuin Suomen edustajat Euroopan Unionissa: istutaan kyllä niissä kuuluisissa päättävissä pöydissä, mutta niin pienellä jakkaralla, ettei kukaan kuule tai näe. Sitten kun vielä muistetaan se asia, että tuleva maakuntavaltuusto tulee valitsemaan uuden maakuntahallituksen, johon pienen kunnan edustajalla on todennäköisesti vielä vähemmän asiaa kuin valtuustoon, on vallan keskittäminen isoille kaupungeille saatu mukavaan päätökseen. 

Voidaan tietysti ajatella, että demokratiassa isommalla joukolla tuleekin olla suurempi vaikutusvalta kuin pienemmällä. Toki näin. Mutta jos asiaa ajatellaan sen pienen kunnan kuntalaisen näkökulmasta, joka on tähän saakka voinut ottaa asiassa kuin asiassa yhteyttä siihen oman kunnan tuttuun valtuutettuunsa, asia on hieman eri. Monessa asiassa tämä tuttu valtuutettu joutuu tulevaisuudessa levittelemään käsiään ja toteamaan, että ”nämä asiat päätetään siellä maakunnassa”. 

Suomessa on pitkään pidetty hyvänä asiana sitä, että päätöksenteko tapahtuu mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joihin päätökset vaikuttaa. Tämä on ollut jopa keino saada ihmisiä innostumaan kuntapolitiikkaan lähtemisestä, kun pääsee vaikuttamaan ”oman kunnan asioihin”. No, kohtapa ei enää pääsekään.

Onko tämä suotuisaa kehitystä? Jos on, niin kenen kannalta? 

Ei ainakaan sen epätietoisen kuntalaisen. 

Yrittäjän uran surkein sijoitus: yrittäjäeläke

Maanantai 5.9.2016 klo 17.24

Näin yrittäjäpäivänä on hyvä tuoda yrittäjyyttä ja sen epäkohtia esille. Itse haluaisin tuoda esille asian, josta on kyllä jo aikaisemmin puhuttu, mutta mitään sille ei ole tehty. Kyseessä on yrittäjän maksama eläke eli YEL.

Yrittäjä siis maksaa yrittäjäeläkettä vakuutusyhtiölle ilmoittamansa työtulon perusteella. Työtulon saa aloittava yrittäjä määritellä itse tietyn minimin yläpuolelle. Mitä vähemmän maksat, sitä vähemmän eläkettä kertyy ja päivärahoja muodostuu. Tämä kuulostaa vielä ihan sopuisalta, mutta asia hieman muuttuu siinä kohtaa, kun tajuaa paljonko sitä eläkettä kertyy. 

Otan itseni esimerkiksi: Eläkeyhtiölle määrittelemäni vuositulo on 22 333.85 euroa. Tästä maksan eläkeyhtiölle vakuutusmaksua 5271 euroa vuodessa eli n. 440 euroa joka kuukausi. Harva yrittäjä on ikinä käynyt katsomassa minkälaisen eläkekertymän omat maksut tuottaa. Voipi olla, että harva edes tietää, että sellaisia laskureita on olemassa. 

Minäpä kävin katsomassa oman tilanteeni ja lopputulos oli seuraava: Kun maksan kiltisti eläkeyhtiölle tuon 440 euroa joka ikinen kuukausi siihen saakka kunnes pääsen tavoite-eläkeikääni (69,6 vuotta), saan eläkettä 1269 € kuukaudessa. Olen nyt 33-vuotias, eli toisin sanoen maksuvuosia on edessä vielä n. 36 vuotta eli maksettavaa tulee yhteensä n. 190 000 euroa. 

Kylläpä kuulostaa hyvältä! Revi joka siunaaman kuukausi 440 euroa yrityksesi kassavirrasta seuraavan 36 vuoden ajan niin saat pikkasen alle 1300 euroa kuukaudessa eläkettä. Jos olet siis elossa vielä silloin. Jos heittäisin tikalla lehdestä sijoituskohteen, johon laittaisin tuon vastaavan summan joka kuukausi, olisi se varmasti tuottavampi kohde kuin YEL. Vaikka työntäisin tuon saman summan patjaani joka kuukausi ja nostaisin koko summan pois eläkeikään saavuttaessa, sekin kuulostaa inflaatiosta huolimatta houkuttelevammalta ratkaisulta.

Eli voisiko mahdollistaa yrittäjille, ja miksei tietysti palkansaajillekin, jotain muuta ratkaisua oman eläkepäivien turvaamiseen, kuin tämän nykyisen? Miksei voi yksilölle antaa enemmän vastuuta ja sitä myöden vapautta siitä, että rahat eläkepäiviin tulee turvatuksi? Tämä on varmasti ongelmallista yhteiskunnan tasolta, mutta yksilön tasolta tämä tuntuu tällä hetkellä lähinnä…

No, tiedätte kyllä. 

Terrorists welcome?

Keskiviikko 31.8.2016 klo 11.30

Iltalehti uutisoi tänään tuoreen Irak-raportin julkistamistilaisuudesta, jossa käsitellään Irakin tilannetta, pakolaisuutta ja terrorismia. Julkistamistilaisuudessa puhunut Irakilaiskirjailija Yousif Haddad kertoo jutun mukaan seuraavaa: 

”Hallituksen joukot ovat voittamassa Isisiä Irakissa. Jos niin tapahtuu, taistelijat lähtevät sieltä pois. He eivät lähde sieltä Marsiin, Kuuhun vaan Eurooppaan. Sadoilla heistä on kansalaisuus Euroopassa.

– Suomesta taistelijoita on 50. He kaikki ovat terrorijärjestöjen palveluksessa. He ovat entistä vihaisempia (kun he palaavat). Unelmat on murskattu. Meidän täytyy olla silloin valmiina.”

Hieman epäselväksi jää mihin meidän tulisi hänen mukaansa olla valmiina. Raportin kirjoittaja sosiaaliantropologi Marko Juntunen esittää oman näkemyksensä:

”Tulijat pitäisi ottaa yhteiskunnan jäseneksi, muistuttaa Kiila-palkinnolla viime vuonna palkittu kirjailija.

– Pitää mahdollistaa opiskelu, työnteko – pitää saada heidät oikeasti yhteiskuntaan.”

Eli siis vuosia terroristijärjestön riveissä taistelleet, ties mihin kauheuksiin syyllistyneet, tulisi toivottaa tervetulleeksi takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan ja varmistaa, että heillä on kaikki hyvin. Työ- ja opiskelumahdollisuudet ja ties mitä muuta. 

Siis mitä ihmettä? Minkälaisen viestin me haluamme välittää maailmalle sillä, että meidän mielestämme terrorismi ei ole millään tavalla rangaistava teko? Sen sijaan se näyttä olevan teko, jonka jälkeen tekijä ei ainoastaan armahdeta, vaan sen lisäksi pidetään tärkeänä asiana saada tällainen ihminen osaksi yhteiskuntaamme. 

No, minä olen hieman eri mieltä. Siitä olen samaa mieltä, että meidän tulee olla valmiina. Meidän tulee olla valmiina ”vastaanottamaan” nämä ihmiset, jonka jälkeen meidän tulee varmistaa, etteivät he todellakaan pääse osaksi tätä yhteiskuntaa. He eivät ole sitä ansainneet. 

Minkälainen yhteiskunta vastaanottaa vapaaehtoisesti terroristit ja rikoksista rankaisemisen sijaan tarjoaa hyvää elämää? Toivon todella, ettei ainakaan tämä yhteiskunta. 

Orpon puheesta

Maanantai 22.8.2016 klo 17.33

Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo piti suurlähettiläspäivillä puheen, johon on yksinkertaisesti pakko hieman kommentoida. Orpo toteaa seuraavaa:

”Suomen hyvinvointi perustuu kansainvälisyyteen.”

Tästä perusajatuksesta voinemme kaikki olla koko lailla samaa mieltä. Hän kuitenkin jatkaa: 

”…meidän ei pidä aliarvioida sitä, että Suomesta ja Euroopasta löytyy iso joukko ihmisiä, joille kansainvälisyys ja avoimuus ovat uhka. Ihmisiä, jotka haluavat rajat kiinni ja Euroopan unionin hajalle.”

Eli siis keskustelu Euroopan unionista eroamisesta ja rajojen kiinni laittamisesta ovat yhtä kuin kansainvälisyyden ja avoimuuden vastustaminen. Orpo toteaakin, että ”flirttailu” näiden asioiden kanssa on ”vahingollista”. 

No niin. Miten ihmeessä olemme ajautuneet siihen pisteeseen, että kansainvälisyys on sama asia kuin Euroopan unioni? Eikö siis kansainvälisiä suhteita, kauppaa tai investointeja yksinkertaisesti voi olla ilman tähtilipun tuomaa siunausta? Nämä ovat mielestäni valideja kysymyksiä, joita tulisi tarkastella ja joista tulisi keskustella. En väitä omaavani niihin yksiselitteisiä vastauksia, niitä tuskin edes on. Mutta miten ihmeessä vaihtoehdoista keskusteleminen tai niiden esittäminen on vahingollista? Itänaapurissa varmasti osataan vastata tähän…

Mitä tulee rajat kiinni-heittoon, tuskin kukaan vakavasti otettava poliitikko esittää muurin rakentamista rajalle. Mutta jos tällä viitataan esim. vaatimuksiin tiukentuvasta maahanmuuttopolitiikasta, jota naapurimme muuten tekevät kiihtyvällä tahdilla meihin nähden, meidän pitää aivan ehdottomasti puhua siitä kuinka auki ne meidän rajat ovat ja kenelle. Tuo vapaa liikkuvuus ei ole osoittautunut täydelliseksi siunaukseksi ihan kaikille Euroopassa. Mutta tekeekö ihmisestä automaattisesti ”sisäänpäinkäpertyjän” tai ”impivaralaisen”, jos haluat turvata rajasi ja kyseenalaistaa sen, onko EU paras ratkaisu kansainväliselle ja avoimelle Euroopalle. Mielestäni ei  tee. 

Lopuksi Orpo vielä toteaa, että Turkin viisumihelpotukset Eurooppaan ovat edelleen täysin mahdolliset. Turkin syöksyminen totaaliseen diktatuurin ei ilmeisesti tässä kohtaa haittaa. Orpo lopettaa: 

”Olisi meiltä kovin lyhytnäköistä ajaa Turkki kauemmaksi Euroopasta.”

Viimeaikaisten uutisten valossa ei se välttämättä kauhean viisasta ole myöskään Turkkia päästää yhtään lähemmäksi Eurooppaa. 

Lopuksi haluaisin vielä esittää, että sanaa flirttailu ei enää ikinä käytettäisi poliittisessa keskustelussa. 

Kysymys Antti Rinteelle aliverotuksesta

Maanantai 15.8.2016 klo 15.45

Sdp:n kansanedustaja Pia Viitanen esittää, että hallituksen tulisi ottaa käyttöön ”vielä hyödyntämättömät tulovirrat valtion budjetissa”. Hänen mukaansa esim. finanssisektori on ”aliverotettu” ja näin ollen sieltä löytyisi kivasti lisää verotettavaa. Jutussa esitetään mm. seuraavia ajatuksia: 

” Sipilän hallituksen kannattaisi nyt ottaa pieni askel veropohjan laajentamisen suuntaan.”

”Tämä (finanssisektori) olisi hänen mukaansa samalla varsin oikeudenmukainen tulonlähde, sillä monet sopimuksiin sijoittajat ovat hyvin varakkaita.”

”Hän peräänkuuluttaakin hallitukselta nyt kaikkien kivien kääntämistä valtion budjetin tulopohjan laajentamiseksi. Valtion taloudellinen liikkumavara on Viitasen mukaan hyvin pieni ja siksi nyt tarvitaan fiksuja uusia avauksia.”

Eli jos nyt todellakin tarvitaan ”fiksuja uusia avauksia” ja Sdp on valmis ”kääntämään kaikki kivet” valtion tulopohjan laajentamiseksi, onko Sdp ja Antti Rinne vihdoinkin valmis keskustelemaan ammattiyhdistysliikkeiden verovapaudesta? Vai onko tämä se kivi, jota ei saa kääntää? Antti Rinne suosii itse eduskunnassa kysymyksiä esittäessään usein tyyliä ”vastatkaa kyllä tai ei”. Nyt olisi mielestäni korkea aika häneltä itseltään kysyä em. mainittu kysymys juurikin näillä saatesanoilla.

Viitanen jatkaa: ”En voi ymmärtää, että hallitus jättää tässä taloustilanteessa selviä tulonlähteitä huomioitta.”

En minäkään. 

Lälläslää, ei ollut islamisti!

Lauantai 23.7.2016 klo 15.47

Jälleen kerran on tapahtunut järkyttävä viattomiin ihmisiin kohdistuva massamurha, tällä kertaa Saksassa. Eri lähteistä tihkuva tieto on edelleen epämääräistä, todennäköisimmältä tällä hetkellä näyttää, että kyseessä oli mielenterveyspotilas, joka oli saanut ”innostusta” mm. Breivikiltä. Tämä tieto on synnyttänyt erikoisen reaktion. Tämän aamun teemana on ollut nimitellä viime yönä jälleen uutta islamistien iskua pelkääviä ilkkuviksi rasisteiksi ja esitetty tapahtuma jotenkin erilaisena uuden motiivin valossa. Muutama huomio:

1. Viimeaikaisten terrori-iskujen valossa on täysin luonnollista olettaa, että kyseessä olisi ollut jälleen islamistien isku. Jos useiden islamisti-iskujen jälkeen tekijän motiivi onkin jonkin toisenlaisen hulluuden motivoimaa, ei se muuta aikaisemmin tapahtunutta. 

2. En ymmärrä miten tieto siitä, että kyseessä ei ollut tällä kertaa islamistien tekemä isku, huojentaa ketään. Viattomia ihmisiä kuoli jälleen kerran silmittömän hyökkäyksen kohteena. Breivikin ihailu on täysin yhtä sairasta kuin terroristien ihailu. 

3. Fakta, minkä pitäisi olla tämänkin hyökkäyksen jälkeen kaikista tärkein, on se, että Euroopan turvallisuustilanne tavallisen ihmisen silmissä on heikentynyt viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Se, että ihmisiä tapetaan silmittömästi, kun he ovat katsomassa ilotulitusta, syömässä McDonaldsissa tai kuuntelemassa konserttia, on todellisuutta, joka iskee vasten kasvoja.

Pelolle ei pidä antaa valtaa. Niinhän sitä on jo rutiininomaisesti muistettu kertoa tämänkin iskun jälkeen. Vaikka pelolle ei pidä antaa valtaa, kyllä tässä hiukka alkaa väkisinkin pelko hiipimään puseroon. Jokaisen iskun jälkeen on mielessä pyörinyt ajatus siitä, että hei, tuo olisi ollut juuri sellainen paikka/tilaisuus, jossa olisin itse saattanut olla perheeni/vaimoni kanssa. Henkilö joka väittää, ettei tämä ole pelottava ajatus, valehtelee. 

Pelolle ei myöskään saa antaa sellaista valtaa, että me vaan odottelemme seuraavaa iskua ja toivomme, ettei omat läheisemme osu seuraavan hullun tielle. Mikä ikinä kyseisen hullun motivaationa onkaan, sillä ei ole väliä.

Tuskin sillä oli väliä uhreillekaan tai heidän omaisilleen. Ei Munchenissa, ei Nizzassa, Ei Brysselissä, ei Pariisissa…

Kauanko olemme valmiita odottamaan EU:n uudistumista?

Keskiviikko 29.6.2016 klo 19.55

Suomen kansanäänestys Euroopan unionin jäsenyydestä on torpattu monella suulla. Syitä on monia: Puhuminen siitä on vastuutonta ja aiheuttaa epävakautta, kansalta on jo kysytty, aika ei ole oikea ja ennen kaikkea pitäisi olla tarkka suunnitelma siitä, mitä tehdään jos tulos olisi eroaminen. Tämä siitäkin huolimatta, että kansanäänestyksen lopputulos voi aivan hyvin olla myös unioniin jääminen. Yleinen konsensus EU-kannattajien leirissä tuntuu olevan se, että nyt pitää unionia uudistaa ja Suomen pitää olla taas kerran niissä kuuluisissa päättävissä pöydissä sitä tekemässä. Unionia pitää kuulemma tehostaa lähemmäksi ihmisiä ja kansallisvaltioita. Tai jotain sinne päin. 

Tätä keskustelua unionin liittovaltiokehityksen hidastamisesta/estämisestä on kuitenkin käyty nyt jo useita vuosia. Ja paljonko se on hidastunut?

Eli käännetäänpä tämä asia toisinpäin. Jos suunnitelma tulee olla, onko näin ollen siis oikein olettaa, että näillä ”unionin uudistajilla” on selkeä suunnitelma siitä kuinka Suomi tulee niissä päättävissä pöydissä tätä tekemään? Kuinka kauan olemme valmiita odottelemaan, että unionin suunta kääntyy takaisin kohti sen alkuperäistä ajatusta? Mitä ovat ne konkreettiset asiat, joiden täytyy muuttua, jotta voimme todeta onnistunemme unionin uudistamisessa? Vai olemmeko valmiita odottelemaan vaikka tuomiopäivään saakka sitä, että josko se kohta?

Loputon status quon vaaliminen vakauden nimissä voi joskus olla myös pelon aiheuttamaa lamaantumista. 

Miksi Suomen EU-uskovaiset pelkäävät kansanäänestystä?

Tiistai 28.6.2016 klo 10.00

Brexitin jälkimainingeissa on syntynyt voimakasta keskustelua siitä, tulisiko myös Suomessa järjestää kansanäänestys jäsenyydestä Euroopan unionissa. Ottaen huomioon, että viimeksi suomalaisilta kysyttiin EU-jäsenyydestä pari vuosikymmentä sitten, olisi ehkä syytä. Varsinkin kun unioni on jotain ihan muuta kuin viimeksi äänestettäessä mainostettiin. 

Vähemmän yllättäen ajatus on tyrmätty saman tien, jopa hyvin korkeilta tahoilta. Turha sitä kai on kansalta kysyä. Varsinkin kun juuri kysyttiin pari vuosikymmentä sitten. Brittien halu uusia muutama päivä sitten suoritettu äänestys on monella suulla todettu perustelluksi vaateeksi, mutta suomalaisilta ei tarvitse ilmeisesti kysyä edes kerran vuosikymmenessä onko kukaan täällä tullut katumapäälle.

Hämmentävintä tässä on kuitenkin se, että samoilla EU-kannattajien suilla vakuutellaan, että suomalaiset ovat niin fiksuja ja koulutettuja, että varmasti ovat unionin kannalla. Ei epäilystäkään. Onko siis joku syy, miksei unioniuskovaiset halua ottaa itselleen ”varmaa voittoa” kansanäänestyksestä. Sillähän sitä sitten tukkisi kriitikkojen suun pitkäksi aikaa, kun Suomen EU-myönteinen kansa antaisi siunauksensa. 

Vai voisiko kuitenkin olla niin, että tietyissä piireissä pääministeriä myöden on puseroon hiipinyt epäilys, että Suomenkin kansa saattaisi äänestää ”väärin”? 

Vähän niin kuin britit. 

Ylpeys kotimaasta syntiä vasemmistolle

Perjantai 17.6.2016 klo 15.52

Vasemmistoliitto esittää uudessa tavoiteohjelmassaan seuraavaa:  

”Kansallismielisyyden ja äärioikeiston nousu ympäri Eurooppaa torjutaan johdonmukaisella vasemmistolaisella politiikalla.”

Vaikka todennäköisesti olen eri mieltä vasemmiston kanssa äärioikeiston määritelmästä, ensimmäisen kohdan ymmärrän. Kaikkien ääriliikkeiden torjuminen on tärkeää yleisen turvallisuuden kannalta. Mutta asia, mitä en ymmärrä alkuunkaan on tarve ”torjua kansallismielisyys”!

Miten voi kansallismielisyys olla niin negatiivinen asia, että pitää torjua? Onko siis kaikki ylpeys omasta kotimaasta sellaista syntiä vasemmistolle, että se pitää saada poistettua. Entä ihmiset, jotka ovat ylpeitä suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista, ovatko he kaikki ”ääri-ihmisiä”, joiden ajatukset tulee tuhota? 

Kansallismielisyys on parhaimmillaan yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä, joka antaa ihmiselle voimaa ja uskoa jokapäiväiseen elämään. Se on parhaimmillaan sitä, kun poliittisia ääripäitä edustavat ihmiset pukevat maajoukkueen fanipaidan päälle ja menevät halliin yhdessä laulamaan Saravon Pekkaa. Tai sitä, kun ihminen valitsee kotimaisen tuotteen ruokakaupasta ulkomaisen sijaan, koska hän haluaa tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä.

En väitä, etteikö olisi olemassa ihmisiä, jotka käyttävät kansallismielisyyttä väärin omien sairaiden tarkoitusperiensä ajamiseen. Mutta tekeekö tämä kansallismielisyydestä syntiä, mikä pitää torjua? No ei todellakaan tee!

Mikä on sitten isänmaan merkitys vasemmistolle, jää jokaisen itse tulkittavaksi. 

 

Pärjäävätkö sote-uudistuksessa parhaiten lobbaavat kunnat?

Tiistai 17.5.2016 klo 20.39

Sote-uudistuksesta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula oli tänään vierailulla Pirkkalassa kertomassa uusimmista sote-uudistuksen linjauksista. Kuten ministeri itsekin totesi, paljon on vielä tehtävää ja monesta osa-alueesta riittää vielä keskusteltavaa. Itse haluaisin nostaa esille asian, josta ei vielä kauheasti ole puhuttu ja joka kuitenkin on jo selkeästi päätetty. Tämä asia on tulevien maakuntavaltuustojen keskeinen rooli sotessa.

Ministerin puheista sai täysin selkeästi sen kuvan, että maakuntavaltuusto on jatkossa se joka päättää. Piste. Kuntien epämääräinen rooli tulee olemaan toteutuksen valvominen. Millä keinoin, kukaan ei tiedä. Ja kun kysyttiin, miten tullaan tulevissa maakuntavaaleissa varmistamaan pienten kuntien edustus maakuntavaltuustossa, oli vastaus, että ei mitenkään. Maakuntavaltuustossa päättävät kuulemma ”ihmiset, ei kunnat”. 

Ja tästä päästään siihen todelliseen huolenaiheeseen eli lähidemokratian massiiviseen kaventumiseen erityisesti pienissä kunnissa. Ministerillä on mitä ilmeisimmin sellainen kuvitelma, että tulevat maakuntavaltuutetut ovat jonkinlaista uutta poliitikko-rotua, sellaista joka ei aja oman kunnan etua vaan sen sijaan ajattelee objektiivisesti koko maakunnan etua. Ajatus on kaunis, mutta itse en usko tähän hetkeäkään. Mielestäni on täysin selvää, että maakuntavaltuustossa olevat ihmiset ajavat ensisijaisesti oman kuntansa tai kaupunkinsa etua. Minkään muun ajatteleminen on täysin naiivia. 

Eli mitkä tulevat olemaan pienen kunnan aseet vaikuttaa maakuntavaltuustossa päätettäviin sote-asioihin, jos kyseisessä konklaavissa istuu 0-2 edustajaa omasta kunnasta? Ministeri jo aika selkeästi rivien välissä sen kertoikin: ”Alkakaa nyt ihmeessä nopeasti vaikuttaa niihin ihmisiin ja niissä pöydissä, jotka tulevat esim. päättämään siitä, kenen terveyskeskus jää ja kenen ei”. Eli toisin sanoen pienen kunnan täytyy alkaa lobbaamaan ja yrittää kaikin keinoin vaikuttaa maakuntavaltuustossa istuviin isojen kaupunkien edustajiin, että josko he voisivat tuon meidän terveyskeskuksen säilyttää. Vääjäämätön lopputulos tässä on tietenkin se, että tämä poliittinen lobbaus siirtyy takahuoneisiin, saunatiloihin sekä muihin virkistystilaisuuksiin. Mihin tahansa, jossa saadaan maakuntavaltuutetut suosiolliselle päälle juuri meidän kunnan asiaa kohtaan. 

Kunnissa valmistellaan juuri seuraavien vuosien talousarvioita. Olisiko nyt korkea aika lisätä budjettiin kohta ”lobbausrahat”?